Ojitusyhteisöllä on velvollisuus huolehtia kuivatusalueensa ojasta
Ojitusyhteisöjä on valtava määrä Suomessa ja osa näistä uinuu parasta aikaa. Ojitusyhteisöt eivät lakkaa olemasta, vaikka yhteisö ei olisi aktiivinen. Heillä on edelleen voimassa oleva velvollisuus ojan kunnossapitämiseksi, vaikka ei olisi koko asiasta tietoinen. Ojitusyhteisö perustuu kuivatusalueeseen ja hyödynsaajiin, jolloin se on kiinteistökohtainen. Herätetty ojitusyhtiö voi tarpeen mukaan ryhtyä vesiensuojelullisiin toimenpiteisiin ojan kunnostuksen yhteydessä.

Ojitusyhtiöt on perustettu maa-alan kuivattamista varten ja pelloista pääosa on ojitettu jo ennen 1970-lukua. Ojitusyhteisö muodostuu kuivatusalueesta ja hyödynsaajista. Ojitusyhteisön jäseniä ovat ojituksesta hyötyä saavat. Kaikki eivät tiedä olevansa hyödynsaajia kiinteistöllään. Osa näistä asia on päässyt unohduksiin aktiivisen toiminnan loputtua tai uudelle kiinteistön omistajalle ei ole välitetty tästä tietoa. Perustetut ojitusyhteisöt eivät lakkaa olemasta, vaikka toiminta on ollut pitkäänkin pysähdyksissä. Vanhat yhteisöt ovat uuden vesilain perusteella oikeustoimikelpoisia ilman erillistä rekisteröintiä.
Ojitusyhteisön toiminnan herättämisen aloite lähtee jäseneltä. Tämän jälkeen haetaan ojitusyhteisöön kuuluvat asiakirjat ELY-keskukselta. Tarkistetaan hyötyalueen maanomistajuudet ja niiden tietojen pohjalta voidaan laittaa kutsu kokoukseen jäsenille, joka pitää laittaa 14 päivää ennen. Yhtiösopimus määrittelee tavan, jolla jäsenet kutsutaan paikalle. Yleensä on tarvetta päivittää koolle kutsuminen nykyaikaiseksi järjestäytymiskokouksen yhteydessä. Kokouksessa valitaan uudet toimitsijat ja myönnetään heille tarvittavat oikeudet yhteisön asioiden hoitamiseen. Kokouksen jälkeen ojitusyhteisö on taas toiminnassa.
Ojitusyhteisöllä on hyvät mahdollisuudet lähteä toteuttamaan vesiensuojelua edistäviä hankkeita. Ojan kuntoa on hyvä käydä kävelemässä läpi ja merkitä ylös erityistä kunnostusta vaativat kohdat ja muut huomiot. Ojan kunnostamisen yhteydessä on hyvä miettiä, millaisia vesiensuojelurakenteita voisi hyödyntää. Luonnonmukaiset ratkaisut ovat yleensä hyvä vaihtoehto. Näitä ovat mm. kaksitasouoma, kosteikko ja pohjapadot. Yhteisöt saavat rahoitusta herkemmin hankkeillensa, jotka palvelevat yleishyödyllisyyttä.
Yhteisö on pysyvä, mikä tarkoittaa sitä, että se voidaan lakkauttaa vain toimituksella. Jos ojitusyhteisö päätetään purkaa, pitää ojat laittaa luonnonkaltaiseen tilaan olosuhteet huomioiden (VL 587/2011; Luku 5, 26 §).
Linkki ojitusyhteisöoppaaseen: Opas ojitusyhteisölle uoman kunnossapito- ja peruskorjaushankkeeseen