Monipuolinen kesä kasvatti osaamista ja itseluottamusta
Kesällä 2026 Kira Eskelinen työskenteli kesätyöntekijänä ProAgria Etelä-Suomessa. Kesän aikana hän valmistui myös agronomiksi, maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi. Kira halusi hakea ProAgrialle kesätöihin, sillä hän tiesi organisaation maatalousalan arvostettuna toimijana.

– Tiesin, että täällä pääsee tekemään monipuolisia työtehtäviä ja oppimaan kokeneilta ammattilaisilta. Halusin myös päästä työskentelemään osaavassa ja ammatillisessa työyhteisössä, Kira kertoo.
Kesä vastasi odotuksia. Työpäivät sisälsivät muun muassa hanketyötä Ravinnehyöty-hankkeessa, tilakäyntejä, viljelyneuvontaa, kasvinsuojeluruiskutestauksissa avustamista sekä erilaisia toimistotehtäviä. Vaihtelevat työtehtävät tarjosivat jatkuvasti mahdollisuuksia oppia uutta.
– Olen päässyt tekemään todella monipuolisesti erilaisia töitä. Kesän aikana on tullut paljon uutta tietoa esimerkiksi kasvintuotannosta, marjanviljelystä ja kasvinsuojeluruiskujen teknisestä puolesta. Jokainen uusi työtehtävä on opettanut jotakin, Kira summaa.
Erityisen merkitykselliseksi Kira kokee viljelijöiden kanssa työskentelyn. Asiakaskohtaamiset ovat kehittäneet vuorovaikutustaitoja ja tuoneet varmuutta omaan asiantuntijuuteen.
– Olen päässyt keskustelemaan paljon viljelijöiden kanssa, ja se on ollut hyvin opettavaista. Samalla olen saanut tehdä töitä itsenäisesti ja suunnitella omia työtehtäviäni. Minuun on luotettu, ja se on kasvattanut omaa itsevarmuuttani työntekijänä paljon.
Kesästä on jäänyt mieleen myös ProAgrian kannustava työyhteisö.
– Alusta asti tuntui, että ympärillä on tukea ja apua. Minulla on ollut mukaan otettu olo, ja on ollut helppo kysyä neuvoa aina tarvittaessa. Vaikka asiantuntijoita on ollut kesällä lomilla, olen silti tuntenut oloni varmaksi omassa työssäni.
Monien oppien ja kokemusten joukosta yksi tilakäynti on jäänyt erityisen hyvin mieleen.
– Pohdimme eräällä tilalla, miltä yksi tuholaishyönteinen näyttää. Viljelijä haki innoissaan haavin ja ehdotti, että lähdetään etsimään sitä yhdessä pellolta. Se oli lämminhenkinen ja hauska hetki, mutta samalla myös todella opettavainen. Sellaiset kohtaamiset jäävät mieleen.
Kesätöissä Kira kokee saaneensa arvokasta käytännön kokemusta ja vahvistusta omalle urapolulleen. Monipuoliset työtehtävät, mahdollisuus oppia uutta sekä kannustava työyhteisö tekivät kesästä antoisan kokemuksen, josta jäi mukaan uutta osaamista.







