Elämäntyö maatalouden tukena

Minna innostui maatalousalasta ollessaan nuorempana hevostyttö ja hän haki tuolloin hevosopistoon Ypäjälle, mutta päätyikin kotieläinpuolen opintojen pariin valmistuen maatalousteknikoksi.

Hevosharrastus säilyi Minnan elämässä vaikkei hänelle siitä tullut ammattia. Neljä vuotta sitten lähtivät viimeiset ravihevoset.

– Entisessä anoppilassa kävi silloin karjantarkkailija ja katsoin, että tuo työ näyttää aika kivalta – on aamu- ja iltanavettaa. Sitten soitin silloiselle ylitarkkailijalle Aino Soikkelille tarkkailuyhdistykseen ja kysyin, olisiko minulle töitä tarjolla, ja he kutsuivat toimistolle. Siitä sitten aloittelin työt karjantarkkailijana vuonna 1986, Minna kertoo. 

Norismaan aloittaessa silloisella Keski-Karjalan karjantarkkailuyhdistyksellä 40 vuotta sitten kotieläinalan ja neuvonnan kenttä oli erilainen. Keskilehmäluku oli tuolloin noin 12,5, keskituotos oli 5 900 kg/vuosi ja lehmien keskielopaino oli alle 500 kg. Nykyisin Minnan asiakastilojen keskilehmäluku on noin 100 lehmää. Työnkuvakin on tänä päivänä täysin erilaista.

– Silloin koelypsyt aloitettiin illalla ja se jatkui seuraavana aamuna. Otin maitonäytteitä ja yövyin tiloilla. Silloin oli vielä sellainen kulttuuri, että tiloille ei ilmoitettu menosta. Se oli tilalta tilalle siirtymistä kylällä. Jossakin vaiheessa tuli omatoimitarkkailutiloja. Kävin kirjaamassa koelypsytuloksia, otin maitonäytteitä ja laskin rehun kulutuksia. Pidin kirjaa poikimisista ja ruokintasuunnitelmat laskettiin käsin. Sitä kiersi sen rundin ympäri ja jos sai kaikki tilat käytyä kolmessa viikossa, oli sen jälkeen viikko vapaata, Minna avaa työnkuvaansa 40 vuoden takaa. 

Minnan työalue oli uran alussa Pyhäselkä ja Rääkkylä Pohjois-Karjalassa. Sitten alue laajeni Enoon, Ilomantsiin ja Kontiolahteen.

– Ennen tehtiin kaikki mahdollinen paperille ja nyt asiat hoidetaan digitaalisesti. Rehut tehtiin hangolla ja kelasilppurilla, minkä jälkeen kuivat heinät paalattiin pikkupaaleihin. Edistynein työväline oli putkilypsykone ja kannukone. Minulla on edelleen tallessa aitassa mm. kaksivarsivaaka, jolla punnittiin maitoa sekä rehuja, sekä maitotikku, jolla otettiin maitonäytteet, Minna lisää.

– Työurani kohokohtia on ollut löytää ratkaisuja tilojen toimintaan ja olla tukena. Kotieläinasiantuntijan työssä oppii joka päivä uutta, Minna kertoo.
Osaamistaan Norismaa on kehittänyt uransa aikana käymällä agrologiopinnot, robottilypsykoulutuksen, YEA-koulutuksen sekä osallistunut erilaisiin johtamishankkeisiin.

– ProAgria työpaikkana on mahdollistanut jatkuvan oman osaamisen kehittämisen. Olen päässyt kouluttautumaan työn ohessa sekä minua on pyydetty luennoimaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, Minna täsmentää.
Norismaa tykkää jakaa osaamistaan myös sosiaalisen median asiantuntijatilillään. Myös luentoaineistojen kasaaminen auttaa tietotaitojen ylläpidossa jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kotieläinasiantuntijan työnkuva on muuttunut tiimimäisemmäksi ja niinpä asiakastilan ympärillä toimii nykyisin useimmiten tilatiimi, joka koostuu kotieläinpuolen osaamisen lisäksi talous- ja kasvipuolen osaamisesta.

– Maidontuotannon tulevaisuus tulee olemaan jatkossakin vahva. Tilatiimiä ei korvaa tekoäly, Minna jatkaa.

Uran alussa olevalle kotieläinasiantuntijalle Minna antaisi seuraavat neuvot: ”Ole rohkea” ja ”Voit olla tietämätönkin. Asioita oppii koko ajan.”

Katri Karjalaisen maatalousalan asiantuntijaura lähti liikkeelle hänen opiskellessaan karjatalousopistossa Kuopiossa. Sitä ennen Katri oli käynyt karjanhoitokoulun- ja karjantarkkailukurssin. Valmistumisen lähestyessä Katri alkoi katsoa maatalousalan työpaikkoja.

– Laitoin 80-luvulla paperisen työhakemuksen silloiseen Keski-Karjalan tarkkailuyhdistykseen, joka toimi silloisen Maatalouskeskuksen yhteydessä. Tästä hakemuksesta on vielä kopio tallessa. Aloitin esihenkilötehtävissä ylitarkkailijana. Työnkuvaani kuuluivat karjanhoitajien työnjakojen järjestäminen, palkkojen laskenta, tuuraukset, työntekijöiden perehdytys- ja koulutus, Katri kertoo.

Hän teki ylitarkkailijan töitä neljän vuoden ajan. 90-luvulla Pohjois-Karjalan karjantarkkailuyhdistykset liittyivät Maatalouskeskukseen. Silloin yhdistysten henkilöstö siirtyi Maatalouskeskuksen palkkalistoille. Tarkkailuyhdistysten lakattua Karjalaisen työnkuvasta hävisivät hallinnolliset työt, ja hän sai keskittyä karjatalousneuvojan työhön. 

– Pidin kursseja ja opetin norjalaista lypsytekniikkaa. Siihen aikaan se oli iso uudistus Suomessa ja sillä pyrittiin parantamaan tuotantoeläinten utareterveyttä paremmalla lypsytekniikalla. Jotkut vanhat isännät ja emännät vielä muistelevat pitämiäni lypsykoulutuksia, Katri muistelee hymyillen.

90-luvulla Katri suoritti agrologiopinnot vuodessa monimuotokoulutuksena Peltosalmella.

Karjalaisen mukaan suurin muutos 40-vuoden aikana on ollut maatalouden rakennemuutos ja digitaalisuus.

– Silloin kun aloitin, niin kaikki tehtiin paperisena ja lähetettiin postia päivittäin. Minulla oli autopuhelin vuonna 1995. Ajo-ohjeet asiakastilalle kirjoitettiin paperille. Tietokoneet tulivat käyttöön 90-luvun alussa, mikä helpotti työn tekoa, Katri muistelee.

Myös Karjalainen antaa kiitosta joustavalle työnantajalle, joka on mahdollistanut kouluttautumisen työajalla. Katrin työnkuva on vaihdellut esihenkilötyöstä, tiimivalmentajan rooliin, neuvontaa antavan asiantuntijan työhön ja myöhemmin taloushallinnon asiantuntijaksi.

– Olen saanut seurata järjestön kehitystä, on ollut mukavia ja mieleenpainuvia asiakaskohtaamisia ja työilmapiirissä on positiivinen vire. Olen onnellinen, että olen saanut tehdä tätä työtä ja on ollut mahdollisuus uudistua ja kehittyä, Katri lisää tyytyväisenä.

Uudelle ProAgrian asiantuntijalle Katri antaa tärkeät vinkit: pidä yllä uteliaisuutta, uskalla ottaa kantaa, kysele ja keskustele – ja luota itseesi. Eikä haittaa, jos joskus epäonnistuisi; siitäkin oppii.