Karjatsekki – Kehityspolun ensimmäinen askel

2 min lukuaika

Maidontuotanto

Karjatsekki on uusi palvelumme, jonka avulla saavutat parempia tuloksia.

Karjatsekkipiirroskuvaartikkelinetti

Karjatsekki on ensimmäinen askel tuottoisalle kehityspolulle. Siinä lähdetään liikkeelle maitoyrittäjän tavoitteesta. Tavoite voi olla enemmän maitoa meijeriin, vähemmän työtä, kestävämmät lehmät tai parempi yrittäjätulo. Jokaisella maitotilalla tavoite määrittyy omaksi, yrityksen pitkän tähtäimen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaan.

Pullonkaulat esiin ja tavoitteet kirkkaiksi

Karjatsekki on palvelu, joka auttaa maitoyrittäjää tunnistamaan oleellisen tekemisen tavoitteeseen pääsemiseksi. Käymällä navetan tekemisiä läpi asiantuntijan kanssa tunnistetaan usein pullonkaulat, jotka tällä hetkellä kannattaa poistaa, jotta tavoitteet saavutetaan. Asiakas ja asiantuntija arvioivat yhdessä, mitkä pullonkaulat poistetaan ensimmäisenä. Asiantuntija tekee oman ehdotuksensa käytännön tekemisistä, jotka pitää tehdä, jotta tulokset paranevat. Lisäksi asetetaan aikataulutavoite, jolloin asian pitää olla kunnossa. Tekemiset jäävät asiakkaalle konkreettisesti esille tekemisen vuosikelloon, joka voi olla navetan valkotaululla kaikkien nähtävillä.

Rahassa mitattavaa hyötyä

Oma Karjatsekki-asiantuntija auttaa maitoyrittäjää myös tulosten seuraamisessa ja tsemppaa muutoksessa. Asiantuntijat pitävät aktiivisesti yhteyttä ja auttavat saavuttamaan tavoitteet ja tulokset.

- Karjatsekin hinta tuottaa siihen laitetun rahan nopeasti takaisin. Piloteissamme ensimmäisen Karjatsekki-käynnin hinnan sai takaisin jo seuraavassa kuussa parantuneena tuotoksena. Karjatsekin hyötyä kuvaa yhden maitoyrittäjän toteamus maitotuotoksen huimasta noususta, että aloimme tehdä asioita ja ruokintaa niin kuin sovimme asiantuntijan kanssa, sanoo ProAgria Keskusten Liiton johtava asiantuntija Tuija Huhtamäki.

Karjatsekin euroversio, Eurotsekki, punnitsee kuluja ja tuottoja. Mihin eurot menevät ja mistä ne tulevat? Löytyykö tehostamisen paikkoja tuotannosta, kun tuloksia vertaillaan muihin tiloihin? Kuristaako sopimustuotanto? Onko kausivaihtelu ongelmana ja miltä näyttää tulevaisuus?

Karjatsekin avulla saat selville oleellisen tekemisen. Säästä itseäsi, keskity oleelliseen ja saavuta tuloksia.