Joustavuus ja monipuoliset työtehtävät houkuttelivat takaisin ProAgriaan

2 min lukuaika

Uratarinat

Maatalous on kulkenut Katariina Tuomisen elämässä pikkutytöstä asti, ja hänelle oli selkeää, että myös ura tulee muodostumaan sen ympärille.

Katariina Tuominen peltonen keskella

Tervehdys Huittisista! Olen Katariina ja työskentelen ProAgria Länsi-Suomessa talousasiantuntijana, jonka lisäksi toimin myyntineuvottelijana ProAgria Kiinteistönvälitys Oy LKV:ssä. Tällä hetkellä työnkuvaani kuuluvat monipuolisesti talouspuolen erilaiset tehtävät investointisuunnittelusta sukupolvenvaihdoksiin sekä ProAgria Kiinteistönvälityksessä välitystyöt.

Maatalous on kulkenut mukana elämässä pikkutytöstä asti, joten on ollut selkeää, että myös urani tulee muodostumaan sen ympärille. Agrologiksi valmistuin 2018, jonka jälkeen työskentelin vuoden verran ELY-keskuksessa. Tämän jälkeen päädyinkin ensimmäistä kertaa ProAgrian palvelukseen, jolloin pääsin tekemään monipuolisesti töitä maidon ja -kasvintuotannon sekä tilitoimistopalveluiden parissa. 

Vuonna 2021 päädyin pankkimaailmaan, missä työskentelin maatalousrahoitusten parissa parin vuoden verran, jolloin tuli tutuksi myös rahoittajan näkökulma. Veri veti kuitenkin takaisin, sillä arvostin ProAgrialla joustavuutta ja monipuolisia työtehtäviä. Koen täällä työni merkittäväksi ja parhaassa tapauksessa pystytään luomaan pitkiä asiakassuhteita, jolloin kuljemme asiakkaan mukana niin ylä- kuin alamäissä.

Joulukuussa minulle avautui hieno mahdollisuus päästä mukaan ProAgrian kiinteistönvälittäjätiimiin, johon hyppäsin innokkaasti mukaan. Meiltä löytyy hyödyllistä erityisosaamista maaseudun välitystoimintaan, sillä tunnemme toimialan ja siihen liittyvät erityispiirteet verotuksesta lähtien. Lisäksi meidän kauttamme löytyvät myös laajat verkostot, joita voimme työssämme hyödyntää.

Pidän kouluttautumista tärkeänä, joten arvostan myös sitä, että työn ohessa pystyy kehittämään itseään. Maatalous on jatkuvasti muuttuva toimiala ja on tärkeää pysyä myös itse kehityksessä mukana. Opiskelen tällä hetkellä työn ohessa YAMK-tutkintoa ja lisäksi lähitulevaisuuden suunnitelmissa on suorittaa myös LKV-tutkinto, jotta pystyn palvelemaan kaikkia asiakkaita parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella.