Ratas - Toiminnan rattaat raiteilleen

ProAgria Keskusten Liitto, ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Hankkeessa hyödynnettiin tehdasteollisuudessa käytettävän Lean-johtamisen periaatteita maatilan tuottavuuden parantamisessa.

Ratas 1

Leanissä työ pyritään saamaan sujuvasti virtaavaksi, ilman turhia pysähdyksiä. Ei juosta nopeammin vaan juostaan lyhempi matka! Tavoitteena on parantaa työn tuottavuutta lisäämällä arvoa tuottavan työn osuutta ja vähentämällä hukkaa.

Hukkaa ei ole aina helppo tunnistaa. Epäkäytännölliset tilat, koneiden tai laitteiden huoltamattomuus, heikko tiedon kulku tai vaikka vain yleinen epäjärjestys aiheuttavat usein ylimääräistä työtä. Pullonkaulat tuotantoketjuissa hidastavat ”läpimenoaikaa” ja lisäävät kustannuksia.

Paitsi ajanhukkaa, myöskään tuotantopanosten hävikkiä tai saamatta jääviä tuottoja ei ole aina helppo havaita. Hävikit kuten pilaantunut rehu, sairaat eläimet tai eroon lypsetty maito aiheuttavat ylimääräistä työtä jo itsessään, lisäksi panoksia on kulutettu mutta tuotos jää saamatta.

(Ratas) –hankkeen toiminta käsitti johtamisen ja toiminnan kehittämistä 15 pilotti- ja benchmarkkaustilalla. Lisäksi hankkeessa oli mm. tiedotustilaisuuksia sekä matkan Tanskaan syksyllä 2016.

Hankkeen kohderyhmänä olivat maidon- ja naudanlihantuottajat, porsastuotanto- ja yhdistelmäsikatilat.

Hankkeen tavoitteena:

  • maidon- ja lihantuotantotilojen työn tuottavuuden nostaminen – mm. rutiinit ja työhön sitoutuminen
  • tuotantopanosten tehokas hyödyntäminen – esim. rehuketju pellolta ruokintapöydälle
  • tuottajien ja työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen

Hankkeen toiminta-alueena oli Etelä-Pohjanmaa ja toteuttajana Työtehoseura (TTS) ja ProAgria Etelä-Pohjanmaa.
Hanke toteutettiin EU:n maaseuturahaston tuella.

Yhteistyökumppanit: Maatalouden Laskentakeskus, A-tuottajat Oy, Atria Nauta, LähiTapiola, Hirvijärven osuusmeijeri, Valio Alkutuotanto, OP Etelä-Pohjanmaa

TUTUSTU HANKKEESEEN LISÄÄ:

YouTube:

Valkotaulupalaveri

Vaihtelu hallintaan

Tavarat paikoilleen

Prosessien parantaminen

Kuvat: Vuokko Kraatari ja Janne Karttunen