Ruokaprovinssin Posse

ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Nayttokuva 2023 08 17 081458

Ruokaprovinssin Posse -hankkeessa kehitetään Etelä-Pohjanmaan ruoka-alan eli Ruokaprovinssin ekosysteemin yhteiskoordinaatiota entistä systemaattisemmaksi sekä haetaan sen toteuttamiseen pysyvää rahoitusmallia. Entistäkin paremmalla koordinaatiolla on muun muassa mahdollisuus saavuttaa parempi teho mm. kehittämishankevarojen käytössä, aikatauluttaa viisaammin samojen kohderyhmien eteen tehtävää työtä sekä toteuttaa järjestelmällisesti vasta laadittua Ruokaprovinssi 2030 -strategiaa. Työskentelymenetelminä käytetään osallistavia menetelmiä. Lisäksi työn tekemiseksi haetaan oppia sekä Ruokaprovinssin omasta kehittämishistoriasta sekä muiden (myös kansainvälisten) alueiden hyvistä käytännöistä.

Työn aikana hahmotetaan yhdessä ne asiat, joihin seuraavien vuosien aikana panostetaan Ruokaprovinssin yhteiskehittämisessä. Hankkeessa jatketaan Ruokaprovinssi-viestintää, kuten Ruokaprovinssi-kahveja, www-sivujen päivittämistä ja uutiskirjeen julkaisemista, ja syvennetään Ruokaprovinssi-heimon yhteenkuuluvuutta yhteisen tekemisen kautta lähinnä kehittämistoimijoiden kesken.

Hanke toteuttaa Ruokaprovinssi 2030 -strategian kolmea "Ruokaprovinssiheimo"-teeman alla olevaa tavoitetta:

1) Neuvotellaan tai perustetaan Ruokaprovinssin Pyöreän Pöydän toiminnalle alustaorganisaatio.
2) Perustetaan Ruokaprovinssin pyöreä pöytä johtamaan Ruokaprovinssi-strategian toteutumista.
3) Hankitaan Ruokaprovinssin pyöreälle pöydälle rahoituspohja

Hankkeen sisäisinä yhteistyökumppaneina toimivat Ruralia-instituutti/Helsingin yliopisto (edustaa Etelä-Pohjanmaan yliopistokeskusta) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu, sekä hankkeen ulkopuolisena kumppanina Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö Into Seinäjoki. Ohjausryhmän ja osallistavan toimintavan kautta hankkeen työhön osallistuu myös muita toimijoita. Hankkeen toteutusaika on 1.8.2023-29.2.2024 ja se on rahoitettu Etelä-Pohjanmaan liiton maakunnallista kehittämisrahoituksella (AKKE).

EP