Arkinen viikko Walesin nurmilla

5 min lukuaika

Ruohonjuurella

ProAgria Länsi-Suomessa on tehty viljelijä- ja asiantuntijavaihtoa muiden maiden kanssa. Walesin matka oli osa asiantuntijavaihtoa, jossa kaksi ProAgria Länsi-Suomen asiantuntijaa lähti brittitilalle ja osallistui usean päivän ajaksi tilan arkeen mukaan. Anu Ellä kirjoitti blogitekstin, jossa käy läpi havaintoja matkalta.

John Yeomans2

Uusia ideoita syntyy, kun on avoin kohtaamaan uusia ihmisiä. Keväällä 2017 istuin Grassland&Muck -näyttelyssä ulkopöydässä syömässä fish&shipsiä, ja pudotin näyttelyssä keräämiäni papereita maahan nurmelle. Samassa pöydässä istuva mies Walesista nosti ne ja aloimme keskustella. Kiersimme kumpikin eri maita nurmen perässä, minä huippuasiantuntijana ja hän Nuffield-stipendiaattina. Vaihdoimme maatalousajatuksia Twitterissä siitä alkaen. Hän osoittautui Richard Tudoriksi, joka palkittiin samoihin aikoihin vuoden lihanautatilaksi Iso-Britanniassa.

Seuraavana keväänä matkustin Walesiin kertomaan suomalaisista nurmista Walesin nurminäyttelyyn ja pienryhmiin. Reissu Walesiin sekä vastavierailu Suomeen olivat win-win: kaikki opimme paljon. Ensimmäinen Walesin reissu poiki useita artikkeleja suomalaisista nurmiryhmien tuloksista kansallisiin lehtiin sekä vieläkin parempaa: uusia tuttavuuksia. Tämän yhteistyön seurauksena Walesissa tapaamani Richardin ystävä, eturivin lihanauta- ja lammasyrittäjä John Yeomans, aloitti uudenlaisen timoteikokeilun omilla nurmillaan nähtyään suomalaisia nurmia vastavierailulla Länsi-Suomessa Richardin kanssa. Jarkko Storberg ProAgria Länsi-Suomesta oli mukana myös Walesissa ja tällä porukalla hiottiin Yeomansien seokset uuteen uskoon.

John Yeomans aloitti uudenlaisen timoteikokeilun omilla nurmillaan. Jarkko Storberg oli mukana laittamassa seokset uuteen uskoon.
John Yeomans aloitti uudenlaisen timoteikokeilun omilla nurmillaan. Jarkko Storberg oli mukana laittamassa seokset uuteen uskoon.

Sitten päästään kesään 2022. Ajatuksia vaihdettiin vuosien mittaan säännöllisesti ja Richard vaihtoi tuotantosuuntaa emolehmistä maidontuotantoon. Muutama viikko siitä, kun uusi hiukan alle 500 lypsylehmän navetta oli otettu käyttöön, Richard valitettavasti menehtyi. Tänä kesänä palasimme Jarkon kanssa Walesiin Johnin luo. Richardin maatilalla meidät vastaanotti hänen poikansa Morgan Tudor.

Morgan Tudor vastaanotti Anun ja Jarkon kesällä 2022 Richardin maatilalla.
Morgan Tudor vastaanotti Anun ja Jarkon kesällä 2022 Richardin maatilalla.

Helteinen kesäkuu 2022 ja innostunut nurmiduo saapui taas Johnin pihalle Keski-Walesiin. Matkatavarat lensivät Amsterdamiin, me Birminghamiin. Passin lisäksi ei ollut mukana edes hammasharjaa. Autosta puhkesi rengas ensimmäisen tunnin aikana kapealla tiellä lammaslaitumien ja kiviaitojen välissä ja viimeisenä päivänä matkatavaroiden lopulta saapuessa, sairastuimme koronaan. Kaikki oli kuitenkin täydellistä!

Pellonpiennarpäivä Yeomansin maatilalla kokosi yhteen lähemmäs 80 kiinnostunutta. Timotein lisäksi oli kiinnostavaa keskustella eri viljelijöiden ja asiantuntijoiden kanssa paitsi nurmista, myös muista maatalousnäkymistä. Mukana oli osallistujia myös Englannin puolelta pitkänkin matkan takaa. Moni ihmetteli suomalaisen nurmen kevään kiihkeää kasvurytmiä. Mukanamme oli kenttäluentoa varten hienot laminoidut kuvat kasvustoista, jotka olivat kuitenkin Amsterdamissa. Brittien rento ote innosti ja kukaan ei kaivannut materiaaleja. Hetkeen tarttuminen riitti.

Pellonpiennarpäivä Yeomansin maatilalla kokosi yhteen lähemmäs 80 kiinnostunutta.
Pellonpiennarpäivä Yeomansin maatilalla kokosi yhteen lähemmäs 80 kiinnostunutta.

Vertailimme kukkuloilla eri nurmilohkoja, joissa timotein määrää oli aina muutettu osana raiheinäseosta. Pohdimme, miksi timotei on Suomessa ykköskasvi, mutta Walesissa se jää englanninraiheinän jalkoihin. Osalla lohkoista timotein määrä oli odotettua pienempi. Kylvösyvyys kokeessa oli raiheinälle optimoitu eli timotein vaatimuksia syvempi, mikä saattoi vaikuttaa timotein määrään lohkoilla. Testisyöjänä toimineille lampaille timotei kyllä maistui. Lisää tuloksia timoteikokeesta Farmers Weeklyn artikkelissa.

Pellonpiennarpäivässä vertailtiin eri nurmilohkoja, joissa timotein määrää oli aina muutettu osana raiheinäseosta.
Pellonpiennarpäivässä vertailtiin eri nurmilohkoja, joissa timotein määrää oli aina muutettu osana raiheinäseosta.


Timoteikokeet ja tekemämme tilavierailut muillekin seudulla oleville eturivin tiloille olivat todella antoisia. John tunsi eturivin tilat ja mennessämme hänen järjestämään kohteeseen, pääsimme suoraan BGS:n vuoden nurmitilan isännän, Marc Jonesin luo, asioiden ytimeen. Hän oli testannut perinteisen pitkän raiheinäkierron sijaan monilajiseoksia ja esitteli meille heti alkuun syviä juuristoja. Kysyin Marcilta, kuinka moni britti ottaa lapion pellolle mukaan ja aloittaa juuristosta. Kuulemma ehkä 1 %. Marcilla juuristoa riittikin, kun kahlasimme yrttimäisissä seoksissa heinäratamon, sikurin ja monen muun rehevän kasvin seassa. Vieressä oli perinteisiä brittinurmia, joissa kuivuus oli hiivuttanut kasvun.

BGS:n vuoden nurmitilan isännän Marc Jonesin luona päästiin asioiden ytimeen.
BGS:n vuoden nurmitilan isännän Marc Jonesin luona päästiin asioiden ytimeen.





Jones oli testannut perinteisen pitkän raiheinäkierron sijaan monilajiseoksia ja esittelee tässä syviä juuristoja.
Jones oli testannut perinteisen pitkän raiheinäkierron sijaan monilajiseoksia ja esittelee tässä syviä juuristoja.

Morgan Tudorin luona kuljimme 500 lehmän seassa laitumilla ja ällistyimme 20-vuotiaan yrittäjän tietopohjasta ja asenteesta. Lauantai-illat ovat aina vapaita, muuten tehdään töitä täysillä ja sydämellä, kertoi Morgan. Hän oli hypännyt nopean elämänmuutoksen vauhdittamana etuajassa isänsä suuriin saappaisiin, eikä jäänyt epäilyksiä, etteikö hän menestyisi. Olen aina halunnut olla tämän tilan isäntä ja tehdä juuri tätä työtä, hän kertoi. Isoisäni oli lammasmies, isäni lihanautamies ja minä olen maitomies. Morgan oli käynyt jo opintojensa ohessa töissä suurella ja tasokkaalla maitotilalla, jotta olisi mahdollisimman valmis lihanauta- ja lammastilalle uuteen tuotantosuuntaan, maidontuotantoon. Opit tulivatkin tarpeeseen. Morgan tulee kertomaan meille muutoksenhallinnasta ja johtamiskäytännöistään Aikaa On -päätöstilaisuudessa marraskuussa 2022.

"Lauantai-illat ovat aina vapaita, muuten tehdään töitä täysillä ja sydämellä", kertoi Morgan.

Parasta oppia oli kuitenkin sulautua walesilaiseen viljelijäperheen arkeen. Majoituimme Yeomansien farmilla, söimme paahtoleipämme yhdessä, järjestelimme nurmitapahtumaa, setvimme renkaanvaihtoa, kuljimme Johnin ja hänen poikiensa mukana kukkuloilla siirtämässä eläimiä mönkijän ja koiran kanssa. Ja iltaisin istahdimme saman ruokapöydän ääreen pohtimaan maailmanmenoa meillä ja heillä. Puhuimme sukupolvien ketjusta maatiloilla, Brexitistä, kulurakenteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Eläimiä siirrettiin kukkuloilla mönkijän ja koiran kanssa.
Eläimiä siirrettiin kukkuloilla mönkijän ja koiran kanssa.

Isolla matkaryhmällä liikkuminen kansainvälisissä kohteissa on antoisaa, mutta todelliseen elämään kiinni pääseminen vaatii heittäytymistä arkisiin päiviin yhdessä. Kiitos Yeomansien perheelle, että tämä kaikki oli mahdollista! Thank you John & family for this wonderful week and warm welcome to spend time with you!

Kirjoittaja:
Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi
Valtakunnallinen huippuasiantuntija, nurmi
Leading specialist, grassland

Walesin matkan kustansi pääosin Farming Connect -projekti, joka tilasi suomalaiset asiantuntijat luennoimaan. Tukena oli myös ProAgria Länsi-Suomen Aikaa On -hanke.

ProAgria Länsi-Suomessa on tehty viljelijä- ja asiantuntijavaihtoa muiden maiden kanssa. Walesin matka oli osa asiantuntijavaihtoa, jossa kaksi ProAgria Länsi-Suomen asiantuntijaa lähti brittitilalle ja osallistuivat usean päivän ajaksi tilan arkeen mukaan. Alkuvuonna 2023 on alkamassa kansainvälinen tiedonvaihtoryhmä, jossa tutustutaan uuteen maahan, ja tähän haetaan nyt uusia tiloja viljelijävaihtoon.