Sukutilakunniakirja kertoo tilasi historian

2 min lukuaika

Sukutilatunnukset kertovat aikaisempien sukupolvien arvokkaasta työstä ja siitä hengestä, jolla tilan toiminta sukupolvelta toiselle on varmistettu. Farmari 2026-maatalousnäyttelyssä Kalajoella on jälleen mahdollista vastaanottaa sukutilatunnuksia juhlavassa tilaisuudessa.

2 A2 A6469
Sukutilaviiri Farmarissa 2024

Arvostettu tunnustus

Sukutilakunniakirjan saa tila, joka on ollut saman suvun hallussa vähintään 200 vuotta. Sukutilakunniakirja on julkinen tunnustus samaa tilaa hallinneille suvuille pitkäjänteisestä työstä ja osaamisesta. Sukutilakunniakirjat ovatkin yleensä tilojen seinillä parhaalla paikalla.

Mikä on sukutilakunniakirja?

Ensimmäiset ProAgria Keskusten Liiton myöntämät sukutilakunniakirjat jaettiin Raumalla 31.7.1931. Sukutilakunniakirjan myöntämistä edeltää Kansallisarkistossa teetetty tutkimus tilan omistusvaiheista. Maakirjojen pito Ruotsin kuninkaan määräyksestä maakirjojen pito alkoi jo vuonna 1539, mikä on tehnyt mahdolliseksi selvittää tilojen historiaa aina 1540-luvulle saakka. Sukutilakunniakirja uusitaan aina sukupolven vaihtuessa. 

Sukutilakunniakirjan ohella myönnetään sukutilaviirejä, joissa kupariseen viirilehteen lävistetty vuosiluku kertoo, mistä lähtien tila on ollut saman suvun hallussa. Lehdessä voi lisäksi olla Karjalan vaakuna siirtokarjalaisilla viljelijöillä tai haukka kaikilla niillä tiloilla, jotka ovat olleet saman suvun hallussa ensimmäisistä maakirjoista saakka.

Farmarissa jaetaan sukutilatunnuksia

Farmari 2026-maatalousnäyttelyssä Kalajoella on jälleen mahdollista vastaanottaa sukutilatunnuksia. Farmari 2026-maatalousnäyttelyssä vastaanotettavia sukutilatunnuksia varten hakemukset tulee palauttaa paikalliseen ProAgria keskukseen viimeistään 17.3.2026 mennessä.

Sukutilakunniakirjat Farmarissa 2024

Mitä tunnukset maksavat?

• Sukutilakunniakirja 264 € (sukutilakunniakirja edellyttää lisäksi aina tutkimusmaksun 90–190 €, kts. koko hinnasto täältä.

• Sukutilaviiri 650 €

• Sukupolvien ketju -taulu alk. 71 €

• Sukupolvien ketju -taulu + pienoissukutilaviiri yhdessä alk. 350 €

• Pienoissukutilaviiri 293 € + kaiverrettu laatta 41 €

Hakeminen

Hinnaston, hakulomakkeet ja lisätietoja sukutilatunnuksista löydät täältä.

Tutkimuksen ja tarkistuksen jälkeen kunniakirja lähetetään tekstattavaksi ja voidaan luovuttaa joko keskuksen toimesta tai Farmari-maatalousnäyttelyssä. Sukutilakunniakirjan hakemiseen on varattava vähintään 3 kk aikaa. Käsittelyaika on tapauskohtaista. Sukutilakunniakirjojen päivitys toteutuu nopeammin kuin aivan uuden hakeminen. 

Farmari 2026-maatalousnäyttelyssä vastaanotettavia sukutilatunnuksia varten hakemukset tulee palauttaa paikalliseen ProAgria keskukseen viimeistään 17.3.2026 mennessä.

Kysy lisää: Eila Peitsi, eila.peitsi@proagria.fi, p. 040 356 1734