Nuoren ääni sukupolvenvaihdoksessa
Sukupolvenvaihdos ei ole vain juridinen tai taloudellinen prosessi – se on ennen kaikkea ihmisten välinen muutos. Nuorten jatkajien näkökulmasta keskeisintä on tulla kuulluksi ja voida puhua avoimesti toiveista, haasteista ja vaihtoehdoista.

ProAgrian asiantuntijat kohtaavat päivittäin perheitä, joissa pohditaan tilan tulevaisuutta joko aktiivisesti suunnitellen sukupolvenvaihdosta tai vasta tunnustellen mahdollisuuksia. Keskusteluissa nousee esiin sama seikka yhä uudelleen: vaikeneminen hidastaa, avoin puhe vie eteenpäin.
Nuoret pohtivat usein, millaista yrittäjyys tulevaisuudessa on ja millaisia vaihtoehtoja heillä oikeasti on. Sukupolvenvaihdos ei tarkoita automaattisesti jatkamista entiseen tapaan, vaan se voi olla myös uudenlaista tekemistä, monialaistumista tai roolien uudelleenmäärittelyä. Jatkajan ajatuksiin ja tekemiseen pitää luopujan luottaa ja osata päästää irti. Johtajuuden siirto kannattaa kuitenkin tehdä vaiheittain. Kukaan ei voi oppia kerralla kaikkea.
Talouden realiteetit ja oman suunnan löytäminen
Moni nuori tarkastelee tilan jatkamista myös taloudellisten realiteettien kautta. Rahoitus, investointitarpeet ja tilan todellinen tuottokyky vaikuttavat päätökseen siitä, onko yrittäjyys kannattavaa pitkällä aikavälillä. Samalla korostuvat henkinen valmius, rohkeus ottaa paikkansa ja mahdollisuus rakentaa omaa polkua aiempien sukupolvien kokemuksia kunnioittaen, mutta niistä myös tarvittaessa irtautuen.
Avoin keskustelu luo turvaa ja suuntaa päätöksille
Sukupolvenvaihdosta pohtiessa tärkeintä on ottaa lähipiirissä avoimesti puheeksi omat ajatukset, toiveet ja huolet. Kannattaa lisäksi kuunnella saman polun jo kulkeneiden nuorten ja yrittäjinä hetken toimineiden kokemuksia – heitä löytyy esimerkiksi sosiaalisesta mediasta ja ProAgrian tapahtumista. ProAgrian asiantuntijoiden puoleen kannattaa kääntyä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kokonaiskuva selkiytyy ja päätöksille löytyy turvallinen, harkittu suunta.
Esimerkkejä ja inspiraatiota yrittäjätarinoista
Pellolta panimolle - nuorten yrittäjien iltapäivä Juvan Panimolla 17.2.2026 tarjoaa eteläsavolaisille maaseudun yritystoiminnan jatkajille konkreettisia esimerkkejä ja rohkeaa keskustelua. Ohjelmassa on esimerkkejä monialaisesta maaseutuyrittämisestä, vaikuttamista somessa sekä aidosti koettuja sukupolvenvaihdostarinoita – ilman kiertelyä tai silottelua.
Ennakoiva omistajanvaihdos -hankkeen tapahtuma kokoaa yhteen tulevia yrittäjiä, hetken yrittäjätaivalta matkanneita ja asiantuntijoita eri rooleilla. Lähtiessä mukaan saa uusia näkökulmia, vertaiskokemuksia ja vastauksia kysymyksiin, joita moni pohtii mielessään: riittävätkö rahat, mihin suuntaan oma tila voisi kehittyä ja miten epävarmuuden kanssa eletään. Rennossa ympäristössä syntyy keskusteluja, jotka voivat olla ratkaisevia omien päätösten kannalta.
Lataa sukupolvenvaihdoksen tiekartta.
Lataa sukupolvenvaihdoksen tiekartta.











