Kasvutilannekatsaus 12.7.2022 Keski-Pohjanmaa

1 min lukuaika

Kulunut kasvukausi on ollut olosuhteiden puolesta melko suotuisa viljelykasveille. Suurin osa kevätkylvöistä saatiin tehtyä hyvissä olosuhteissa ja viljat orastuivat hyvin. Myöhemmin kasvukaudella lämpöä on riittänyt ja vettä on tullut vaihtelevasti. Kesäkuun lopulla alkoivat helteet. Kuivimmilla mailla helle ja kuivuus heikensivät jo viljojen kehitystä, mutta myöhemmin vettä on tullut lisää ja kasvustot ovat taas paremman näköisiä. Tähän mennessä kertynyt lämpösumma on noin viikon edellä 30 vuoden keskiarvoa. Sateissa paikallinen vaihtelu on ollut suurta. Vaikka suurin osa kasvustoista näyttää nyt hyvältä, niin tänäkin vuonna huonorakenteisten ja vesitaloudeltaan toimimattomien peltojen ja pellonosien kasvustot erottuvat heikompana kasvustona ympäröivistä aloista. Kasvitauteja on esiintynyt tavanomaisia määriä ja tulohaisista lähinnä kaalikoi on aiheuttanut harmia kaaliviljelmillä.

Ensimmäinen säilörehusato oli Keski-Pohjanmaalla määrällisesti ja laadullisesti hyvä. Vain sadekuurot saattoivat haitata ja venyttää korjuuta. Osa viljelijöistä on siirtänyt toisen nurmisadon lannoitusta kovien helteiden ja kuivuuden takia. Nurmet lannoitetaan ja puhdistusniitetään vasta, kun kelit ovat suotuisammat. Näin toimimalla voidaan siirtää toisen sadon korjuuta myöhäisemmäksi ja välttää kolmannen sadon korjuu. Mansikan satokausi on alkanut ja satonäkymät ovat hyvät. Myös perunakasvustot näyttävät nyt hyviltä, eikä kasteluita ole tarvinnut vielä aloittaa.

Peruna