Kasvitilankin voi yhtiöittää

2 min lukuaika

Referenssit

Kasvitilan yhtiöittäminen on vielä melko harvinaista.

Pekka Paavola esitteli tilansa toimintaa vierailijoille loppukesästä 2019.

Kasvitilan yhtiöittäminen on vielä melko harvinaista. Omistajanvaihdosasiantuntija Olavi Kuja-Lipasti kertoo yhtiöittäneensä viime vuonna muutaman eteläpohjalaisen kasvitilan. Yhtiöittämisiä on tiloille tehty tulevat sukupolvenvaihdokset mielessä. Tulevaisuudessa yhtiömuotoisten kasvitilojen osuus kasvaa, kun tilat suurenevat ja päätoiminen viljely keskittyy yhä harvemmille tiloille.

Pekka Paavolan kasvitilalla Kauhavalla yhtiöittämisprosessi on lähes maalissa. Paavolan tilalla Kauhavan kirkonkylässä on maata viljelty jo vuodesta 1566. Pelloilla kasvaa luomutärkkelysperunaa sekä kotimaisia viljoja. Loppua viljelylle ei näy, ja jatkajiakin on omasta takaa, kun sen aika joskus on. Tilan yhtiöittämismatka on kestänyt jo neljä vuotta, päätöksensä se saa syksyn aikana. Yhtiöittämistä ei kannattakaan tehdä kiirehtien, koska punnittava on runsaasti taloudellisia asioita, joiden ennakointi ja järjestely vie aikaa.

- Meidän tilalla yhtiöittäminen on askel kohti sukupolvenvaihdosta. Verotukselliset näkökohdat ovat painaneet päätöksessä vaakakupissa. Jatkossa omat ja yhtiön rahat ovat eri paikassa. Se tuo taloudenpitoon uudenlaista helppoutta, Paavola toteaa ja on tyytyväinen että kaikki alkaa olla vihdoinkin valmista yhtiöittämistä varten.

Paavolan tilalla yhtiöittämisessä tullaan erottamaan maatalous ja urakointi omaksi kokonaisuudekseen, metsä- sekä yksityistalous jäävät ulkopuolelle.

Kannattaako yhtiöittäminen Olavi Kuja-Lipasti?

- Yhtiöittäminen ei ole pikavoitto onneen, eikä sitä kannata tehdä äkillisten ratkaisujen toivossa, Kuja-Lipasti opastaa ja sanoo yhtiöittämisen hyötyjen tulevan todeksi ajan kanssa.

- Tärkeintä olisi laittaa omat yrittäjän taidot ensin kuntoon, sitten kartoittaa yhtiöittämisen mahdollisuuksia. Yhtiöittäminen sopii sellaiselle, joka suunnittelee sekä toteuttaa tekemistään pitkällä tähtäimellä ja haluaa seurata missä mennään.

Yhtiöittäminen tuo tilan kannattavuuteen apuvälineitä ja tilan riskienhallinta helpottuu. Taloudesta tulee täsmällisempää kirjanpitovelvoitteen vuoksi.

- Menestyneet tilat hakevat yhtiöittämisellä apua siihen, että tietävät vielä paremmin missä mennään. Se tuo lisää menestymisen mahdollisuuksia.

Yhtiöittämisen askelmerkit

  • Laaditaan laskelmat yhtiöittämisen vaikutuksista
  • Arvioidaan yhtiöittämisen kannattavuutta
  • Selvitetään omaisuuden siirtoarvot ja yhtiön alkava tase
  • Tehdään luonnosasiakirjat ja haetaan ennakkoratkaisu verotuksesta
  • Neuvotellaan rahoittajien kanssa
  • Suunnitellaan yhtiöittämisen ajankohtaa
  • Laaditaan apporttikirja, perustamissopimus ja yhtiöjärjestys sekä jätetään rekisteri-ilmoitus
  • Hankitaan tilintarkastajan lausunto