Ajankohtaista kasvintuotannosta 17.5.2022

2 min lukuaika

Uutinen

Essi jokela kevattyot2021 81

Kylvöt ovat vielä hyvin aikataulussa, mutta suuria sateita ei nyt kaivattaisi, jotta viljelysuunnitelmiin ei tarvitsisi tehdä suuria muutoksia. Ensimmäiset kylvöt ovat orastuneet alueellamme.

Kylvötyöt ovat päässeet käyntiin koko Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, ja Suomen mittakaavassa alueellamme on päästy kylvöissä pitkälle. Koko Etelä-Pohjanmaalla peltoalasta on tähän mennessä kylvetty reilu 40 prosenttia, mutta alueelliset erot ovat isoja. Kyrönmaalla ollaan kylvötöissä pisimmällä. Eniten on saatu kylvettyä valkuaiskasveista hernettä ja härkäpapua sekä viljoista vehnää ja kauraa.

Viikonlopun aikana alueellemme osui isoja ukkoskuuroja, jotka hidastavat kylvötöitä. Sää on edelleen viileää ja yöpakkasiakin on vielä ennusteessa. Pakkanen ei ole onneksi aiheuttanut vaurioita kasvustoissa.

Lannan ja lietteen levitykset alkoivat tänä keväänä myöhemmin kuin edellisinä vuosina, joten sitä on edelleen työnalla paljon.

Syysviljat
Syysviljat näyttävät selviytyneen talvesta hyvin. Syysöljykasveista syysrypsit ovat selviytyneet alueellamme kohtuullisen hyvin. Syysviljojen lannoitukset on pääosin tehty. Kasvustot ovat pääosin reheviä, joten lakoontumiseen on syytä varautua korrensääteillä, että voidaan varmistaa laadullisesti ja määrällisesti hyvä sato. Syyskasvit kaipaavat sateita ja lämpöä, että kasvu pääsee vauhtiin. Syyskasvien rikkaruiskutukset ovat alkamassa.

Nurmet
Nurmien lannoitukset on läntisellä osalla Etelä-Pohjanmaata pääosin tehty, mutta muualla alueella lannoituksia tehdään vielä alkaneella viikolla. Nurmet ovat talvehtineet pääosin hyvin, mutta myyrien kekoja on paikoin normaalia enemmän. Täydennyskylvöjä tehdään vielä itäosissa aluetta, lännessä nurmet ovat jo lähteneet kasvuun ja täydennyskylvön kannalta ollaan jo myöhässä myös kuivuuden vuoksi. Karjanlantoja on ajettu vapun jälkeen, mutta tiivistymiltä ja painaumilta ei olla vältytty, koska pellot ovat olleet kuivia vain pinnasta.

Peruna
Varhaisperunat ovat istutettu alueellamme. Ruokaperunan ja tärkkelysperunan istutuksia varten odotellaan vielä maan lämpenemistä.