Koronasta konsultti?

3 min read

Johtotehtävissä

Korona-aika on saanut huomaamaan yritysriskejä. Lue vinkit riskien minimointiin.

Nurmi ja saappaat essi jokela

Korona-aika on hoksauttanut huomaamaan yritysriskejä. Riskien minimointia voivat olla esimerkiksi selkeät kulkureitit ja ehyet sähkölaitteet, varaosat kriittisiin koneisiin ja varasäiliö bensalle, talvirenkaiden vaihto ennen lumia ja katon paikkaus ennen sadetta tai avioehdot, urakoitsija- ja edunvalvontasopimukset sekä riittävä maksuvalmius ja kassa. Hyvä riskien hallinta ja tieto vision mukaisesta toiminnasta kuuluvat yrityksessä kaikille, joten suunnitelmien on oltava kaikkien tiedossa, ei vain yhden osakkaan korvien välissä.

Varahenkilö

Jos varahenkilöä ei vielä ole nimetty, laita asia kuntoon. Varahenkilö tietää tehtävänsä ja vastaa tarvittaessa esimerkiksi eläimistä, peltotöistä tai laskujen maksusta. Maitotilalliset voivat sopia keskenään muun muassa lomien aikaisesta lypsyautomaattihälytysten hoidosta. Vipu-valtuutukset voi laittaa kuntoon jo ennen tukihakua. Joskus varahenkilön pitää pystyä tekemään myös suunniteltuja hankintoja tai myyntejä yritykselle edullisempaan aikaan. Muista järjestää varahenkilölle oikein laadittu valtakirja!

Varmista tuotantotoiminnan jatkuminen

Suunnitelmallisuus on nyt entistä tärkeämpää. Töitä rytmitetään pitkin vuotta, mutta työruuhkan aikanakin on muistettava tavoitteen mukainen toiminta. Nyt kannattaisi koostaa koko yritystä koskeva strategiakartta, mikäli sellaista ei ole jo laadittu. Mihin ollaan menossa, mitä tekemisellä tavoitellaan ja miten on ajateltu saavuttaa tavoitteet? Samalla voi selvittää aikahukkiakin, jotka eivät tuo lisäarvoa.

Varaudu

Mittarina euron merkitys on korostunut. Yksin liikevaihto ei aina ohjaa toimintaa kannattavampaan suuntaan, vaan on tunnettava myös tilakohtaiset tuotantokustannukset. Vasta kulujen ja oman palkan jälkeen jäävä liikevoitto mahdollistaa esimerkiksi korvausinvestoinnit. Mikäli kassa kumisee tyhjänlaisena, on muutettava toimintatapoja ja mentävä epämukavuusalueellekin. Kun toimintaa joutuu muuttamaan, on myös mietittävä, miten pysytään sovituissa asioissa. Jos arjessa ahdistaa ajan nopea kulku, voisi laatia ”lukujärjestyksen”, jossa jokainen työpäivä rakentuu riittävän väljäksi niin, että ehtii viettää myös vapaa-aikaa ja että töiden lomassa on mahdollista hoitaa yllätyskiireitä ilman ylivoimaista kuormitusta. Oma väki ei välttämättä millään ehdi tehdä kaikkea, joten kannattaa selvittää lähialueen ostopalvelumahdollisuudet. Seuraavan kasvukauden viljelysuunnitelman ja sadonvaralistan voisi tehdä jo edellisen kasvukauden aikana. Tiluskarttakin auttaa tilanteissa, jos itse ei olekaan joka päivä tilalla touhuamassa. Eikä tehne haittaa, vaikka ulko-ovetkin olisi merkitty, jotta mahdollinen vieras tuuraaja osaisi tulla oikeasta ovesta työmaalle.

Paikat kuntoon

Isäntäväen sairaudenkaan aikana lomatoimi ei ole velvollinen järjestämään lomitusta, mikäli lomituspaikan olot eivät täytä työturvallisuusvaatimuksia. Kotieläintilalla voi olla sellainen tartuntatautitilanne, joka vaarantaa lomittajan terveyden tai esimerkiksi laitteet voivat aiheuttaa hengenvaaraa. Terveinä päivinä kannattaa silmäillä työoloja ja laittaa muun muassa valaistus, kulkuväylät ja rikkinäiset paikat kuntoon. Lisäksi joka työpaikassa tarvitaan ehdottomasti toimivat työohjeet, joilla varmistetaan tekemisen tasalaatuisuus!

Apua saa

Sijaisjärjestelmä tai itsejärjestetty lomitus toimii yleensä hyvin kotieläinpuolella tuttujen ihmisten voimin. Yritysstrategian laadinnassa, henkilöstösuunnittelussa ja vaikka riskien arvioinnissa on viisasta hyödyntää myös ulkopuolista asiantuntijaa. ProAgriasta voi kysyä monenlaista jelppiä tuotantotoiminnan kehittämiseen. Otapa yhteyttä!

Kirjoittaja

Liisa Koskela

Yritysjohtamisen erityisasiantuntija

ProAgria Keski-Pohjanmaa

ps. Maatilalla voisi ”vuosikelloon” kirjata tuotannossa tarvittavat tuotantopanokset kuten polttoaine, lannoitteet, siemenet, kasvinsuojeluaineet, eläinrehut, varaosat ja -koneet. Samaan yhteyteen voisi kirjata myös vastuuhenkilöt, esimerkiksi kuka, mistä, paljonko ja milloin tilaa sekä miten ja minne hyödyke varastoidaan. Tuotantopanosten osalta kannattaa hyödyntää LEANistä tuttua Kanban-korttia. Näin varahenkilöksi nimetty tietää tehdä hankinnat niiltä toimittajilta, jotka yrittäjä on jo kilpailuttanut tavarantoimittajaksi.

Erityistuotantopanosten kuten kasvinsuojeluaineiden osalta voidaan nimetä myös koulutuksen saanut varahenkilö, jolla on ostolupa esim. kasvinsuojeluainehankintoihin. Määräaikaiseen pankkitilin käyttöön tai vaikka veroasioiden tilapäiväiseen hoitoon asiaan perehdytetty varahenkilö tarvitsee valtakirjan.