Hyvä pohjatyö turvaa kannattavan yhtiöittämisen

3 min read

Talouden ruorissa

Maatilat haluavat selvittää, onko osakeyhtiö heille oikea muoto ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät.

Maatilaosakeyhtiöiden määrä kasvaa tasaisesti, ja etenkin varainsiirtoveron poistuminen on lisännyt kiinnostusta yhtiöittämiseen. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla osakeyhtiöiden määrä kasvoi vuosina 2011–2019 47:stä 126:een eli 63 prosenttia.

Maidon sopimustuotanto vähentää lypsykarjapaikkoja ja monella jatkavalla tilalla myös lehmien määrää. Tällöin erityisen tärkeää on strateginen suunnittelu: millä panoksilla ja tuotoilla tila jatkaa tulevien vuosien aikana. Moni maidontuotannosta luopuva tila siirtyy kasvinviljelyyn. Myös naudanlihantuotanto on usein kiinnostuksen kohteena, joskin vasikkapula kuitenkin rajoittaa sen mahdollisuuksia.

Näillä tulevaisuuden näkymillä maatilat suunnittelevat osakeyhtiöittämisen kannattavuutta. Talousasiantuntijan työssä tämä näkyy tilausten määrän suurena kasvuna: tilat haluavat selvittää, onko osakeyhtiö heille oikea muoto ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät.

Pärjäänkö yhtiöittämisen jälkeen?

Kun arvioidaan yhtiöittämisen kannattavuutta, keskustellaan ensin tilan tulevaisuuden suunnitelmista. Oman yksityistalouden rahantarve lasketaan realistisesti, jolloin nähdään, millä tuloilla yrittäjäperhe tulee toimeen.

Osakeyhtiössä palkkatuloista maksetaan progressiivinen vero, joten suuri yksityistalouden kulutus ja heikko alkava tase ovat huono yhdistelmä. Yrittäjä voi yllättyä omien menojen suuruudesta, jotka ovat usein kahdesta tai kolmeen kertaa suuremmat kuin yrittäjä itse arvioi. Osakeyhtiön jälkeen omistajien on maksettava muun muassa yksityistalouden sähkö, vesi ja jätekulut. Jos yrittäjät ovat ottaneet lainaa yksityistalouteen, se on huomioitava tarvittavassa yksityistalouden rahan määrässä.

Osakkeenomistajan tulisi arvioida itseään kuten tavalliset palkansaajat. Millä pärjätään? Entä jos tulee yllätyksiä? Auto hajoaa, keittiö tarvitseekin isomman remontin jne.

Pohjatyöstä laskelmiin

Kun tilan toiminta on tarpeeksi vakavaraista, omaisuus riittää kattamaan lainamäärät, menokuri on hallinnassa ja yrittäjäominaisuudet sopivat kasvavaan tilan kehittämiseen, on aika siirtyä itse laskentaan. Tarvittaessa järjestellään lainoja järkevälle tasolle, jotta osakeyhtiö on vakaa ja maksukykyinen.

Voi olla, että kaikkien tulovirtojen huomiointi aiheuttaa progressiivisesti korkeaa verotusta. Siksi otetaan maatalouden lisäksi myös muut tulot mukaan laskentaan.

Kauppakirjat, niiden moninaiset liitteet, kirjanpito menneiltä vuosilta ja tulevaisuuden tulokehityksen laskenta antavat pohjaa, että tila voi suunnitella, riittävätkö rahkeet osakeyhtiöön. Mikäli luvut antavat positiivisen signaalin, keskustellaan pankin kanssa etukäteen, laaditaan maksuvalmiuslaskelma ja lasketaan alkava tase. Osakeyhtiö on riskienhallinnan kannalta hyvä toimintamuoto, jos perusteet ovat vahvat.

On hyvä muistaa, että peruuttaminen on kallista; varainsiirtovero ja luovutusvoittoveroseuraamukset tekevät sen käytännössä mahdottomaksi. Miksi ostaa tila itselleen takaisin osakeyhtiöltä?

Miten ennakkoratkaisu toimii?

Verottajalta pyydetään ennakkoratkaisu, jossa usein yhteistuumin haetaan tilalle hyvää lopputulosta. Verottajalta saa aina erinomaiset ohjeistukset. Esimerkiksi ProAgria Oululla on yhteistyökumppaneita vero-ohjeiden laatijoista ennakkoratkaisun tekijöihin.

Myös yhteistyö pankkien kanssa on tärkeää. Pankin on oltava alusta asti tietoinen yhtiöittämisen suunnittelusta. Lainat siirtyvät osakeyhtiölle, joten lainaneuvottelut tehdään osakeyhtiön nimiin. Tällöin pankki voi nostaa korkoja, jos reittaus heikkenee väärin perustein tehdyssä osakeyhtiössä.

ProAgria-keskusten välinen asiantuntijayhteistyö on nykypäivää. Usein pohdin yhdessä Etelä-Pohjanmaan yhtiöittämisen asiantuntijan Olavi Kuja-Lipastin kanssa yhtiöittämisen kiemuroita ja laillisuuden kohtia.

On muitakin vaihtoehtoja

Yhtiöittämisselvityksen tehneille tiloille osakeyhtiö ei läheskään aina ole paras ratkaisu. Vaihtoehtoina voi olla toiminnan kehittäminen ennen Oy-muotoa, sukupolvenvaihdos, oman elämän parantaminen hallitulla toiminnan lopettamisella tietyllä aikavälillä, taloudelliset järjestelyt ja yleensäkin tilan suunnan selvittäminen.

Kiirehtiminen ei välttämättä ole hyväksi, koska mietittäviä kohtia on niin paljon. Entä jos vuokranantaja ei annakaan osakeyhtiölle uutta vuokrasopimusta? Miten leasingit ja osamaksut? Miten muutetaan lainapohjaa ja mitä pankki siitä vaatii. Jos olet takaajana toiselle, on haettava uusi takaaja – osakeyhtiö ei voi taata kenenkään lainoja. Riittääkö yksityistalouden omaisuus sen rahoitustarpeeseen? Näitä kysymyksiä on aina tapauskohtaisesti runsaasti, joten todellakin maltti on valttia.

Verotushyöty ei voi olla tärkein peruste muuttaa maatila osakeyhtiöksi. Tärkeintä on hallita riskit, pystyä pitämään elintaso halutulla tasolla ja kehittää yritystä kasvamaan osingonjakokykyiseksi yritykseksi. Ensimmäisen tilikauden jälkeen verottajalta usein tulee kysely, miten osakeyhtiö on muodostettu. Tällöin hyvä pohjatyö tuo turvaa sekä tekijälle että maatilalle.

Kirjoittaja
Vuokko Lukinmaa
talousasiantuntija
ProAgria Oulu