Kauhavalaanen kasvustokäynti - Heräileviä nurmia katsastamassa Kauhavalla

2 min read

Ruohonjuurella

Kesken ruuhkaisen eu-tuki- ja viljelysuunnittelurumban oli virkistävää päästä pellolle.

Nurmi 2 paakuva

Kesken ruuhkaisen eu-tuki- ja viljelysuunnittelurumban oli virkistävää päästä pellolle. Varsinkin kun tuli tilattua yksi huhtikuun komeimmista päivistä. Meillä täällä pohojanmaalla on kaikki komiaa, niin myös kasvustokeikoille varatut säät. Päästiin katsastamaan tasaasen maan luomunurmia. Vähänkös olivat kyllä nadat napanneet kylmää. Ne reppanat olivat varmaan virkistyneet parin viikon takaisella lämpöaallolla ja nyt oli vilu yllättänyt. Kyllä timppakin oli pakkasesta kärsinyt, mutta katsokaappas pirteitä apiloita! Tiheämminkin noita apiloita olisi voinut pellolla olla, mutta ei paha lainkaan. Mielenkiintoista, miten kevät tästä sitten etenee, lähtevätkö nurmet matkaan vauhdilla vai saako apilat yliotteen taistelussa lakeuksien herruudesta.

Ensimmäisen vuoden nurmissa apila oli hyvällä alulla mutta heinien esitys oli vaisumpi. Kolea ja tuulinen jakso oli pelottanut ne punapäiksi. Päältä on korjattu seoskasvusto vihantana.

Toisen vuoden nurmesta oli apila vähentynyt.

Kasvustokäynnillä suunnittelimme sopivia toimenpiteitä toteutettavaksi eli pääasiassa täydennyskylvöjä, joiden tekemisillä alkaa olla jo kohta kiire. Kevättuuli kuivattaa pellon pinnan ja itävyystulos voi heiketä. Eli pellolle vasta kun koneita kantaa hyvin. Tällä tilalla tuli vastaan viime vuonna perustettu lohko, joka oli ikävä kyllä sen näköistä, että täydennyskylvö olisi ollut jo tuhlausta. Sovimme porukalla että kyntö ja uudelleen perustaminen on paikallaan.

Yleensä voisi sanoa, että nurmia ei nyt aivan vielä kannata lähteä lannoittamaan. Odotelkaas rauhassa vielä muutama päivä - mihin sää tästä muuttuukaan. Kun nurmi on vironnut kasvuun niin silloin typpi on paikallaan, tuli se sitten kaupallisesta valmisteesta tai karjanlannasta.

Lopuksi vieno toivomus nurmiasiantuntijoilta viljelijöille: älkää kylvöhuumassa unohtako niitä nurmia – täydennyskylvöt ja lannoitukset ajallaan sekä tarvittaessa myös kasvinsuojelutoimet. Nurmesta se raha kuitenkin tulee, ja kuten eräs Hämeessä vaikuttava kotieläinasiantuntija on jo opiskeluaikoinaan lausunut: ”Tulevaisuus on märehtijöiden.” Pitäkäämme tätä nyt tämän kevään ohjenuorana, emmekä masennu kiintiöiden poistosta taikka alhaisista maidonhinnasta – näytetään porukalla että pellot tuottaa laadukasta märehdittävää vastaiskuksi…

ProAgria Etelä-Pohjanmaa
Nurmiasiantuntijat Sari Vallinhovi ja Maria Ikola.