Kerääjäkasvit puinnin jälkeen

1 min read

Kerääjäkasvien kokeiluja

Miltä kerääjäkasvien kasvu näyttää reilu viikko puintien jälkeen?

Aila kokonaan

Ymppi-hankkeen kerääjäkasvien havaintokokeilla ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että vehnä on puitu ja nyt kerääjäkasveilla on tilaa kasvaa. Vehnä puitiin viikolla 33 ja kerääjäkasveja käytiin havainnoimassa 27.8. eli noin puolitoista viikkoa puinnista. Kerääjäkasvit eivät olleet haitanneet puintia lainkaan, sillä ne eivät olleet ehtineet muodostaa vielä kovin korkeaa ja tiheää kasvustoa. Puinnin jälkeen vettä oli satanut noin 10 mm, joka ei vielä ollut vauhdittanut kerääjien kasvua juurikaan.

Havaintokokeen eri lajien välillä oli nähtävissä selkeitä eroavaisuuksia. Apila oli tasaisin ja parhaiten kasvanut, italianraiheinää näkyi kaistalla myös melko tasaisesti, englanninraiheinää hieman huonommin ja timotei oli kaikkein heikoiten lähtenyt kasvuun. Kaikkia kerääjiä joka tapauksessa näkyi havaintokaistoilla.


Puna-apilan ja valkoapilan seos näkyi selvästi sängessä ja havaintokoekaistan raja erottui myös selvästi.


Vasemmalla apila- ja italianraiheinän kaistojen raja. Oikealla italianraiheinää.


Englanninraiheinäkaistalla ei yleissilmäyksellä juurikaan vihreää näy, mutta tarkemmin katsottuna kasvustoa löytyy sängen seasta.


Timoteitä joutui hieman etsiskelemään havaintokaistalta.

Kerääjäkasvien havaintokoekaistoilla vieraillaan tekemässä havaintoja ainakin kerran vielä tämän syksyn aikana.

Kirjoittaja
Kaisa Pethman
Asiantuntija, kasvintuotanto ja luomu

ProAgria Etelä-Suomi