Oletus ei aina riitä

2 min read

Savolaeset ossoojat

Verotus vuodelta 2013 on nyt vahvistettu!

Rahat pinossa tilipalveluihin muok 2

Muutaman kerran keväällä tilinpäätöstä tehdessä harmitellaan, ettei tullut aiemmin katsottua ja arvioitua edellisen vuoden tuloskehitystä. Muutahan se ei olisi tarvinnut, kun kirjanpito kuntoon ja loppuvuoden tulojen ja menojen arviointi. Sitä vaan helposti olettaa, että samalla tavallahan se menee kuin ennenkin, ja ei vaan tule tehtyä välitilinpäätöstä.

Alkuvuosi meni suhteellisen hyvin, esim. maitotiloille tuli jälkitili jne. Nyt kannattaisi selvittää arviota kuluvan vuoden tuloksesta. Näyttää hyvin uhkaavasti sille, että seuraavan vuoden tulopuolella saattaa tulla jonkinlaisia muutoksia. Koko vuoden olemme eläneet jännityksessä millaiseksi tukijärjestelmä muuttuu ja kesän mittaan maailman politiikkakin myllersi ja suurin vaikutuksen kohden oli maatalous. Nyt olisi hyviä perusteita, miksi kannattaa tehdä välitilinpäätös.

Jos verotettava tulo näyttää muodostuvan poikkeukselliseksi aikaisempaan nähden joko suuremmaksi tai pienemmäksi. Tuloksen tasaukseen löytyy ratkaisuja. Vaihtoehtona on esimerkiksi harkita siirrettävissä olevien myyntien siirtämistä seuraavalle vuodelle tai mahdollisuuksien mukaan aikaistaa seuraavan vuoden hankintoja kuluvalle vuodelle. Jos hankintoja ei ole, yksi vaihtoehto on kokeilla mille tasausvaraus vaikuttaisi. Välitilinpäätöksessä voi myös kokeilla poistojen vaikutusta tulokseen.

Ostot ja myynnit kannattaa kumminkin harkita ja suunnitella, ettei tule yllätyksiä hintojen kanssa ja tuotteiden ja tarvikkeiden säilytyksessä. Koneinvestointeja tehtäessä pitää muistaa, että verotuksessa poistoja saa tehdä vain käyttöönotetuista koneista.

Verotus vuodelta 2013 on nyt vahvistettu. Jos siinä vielä satut huomaamaan jotain korjattavaa, siihen voi hakea muutosta tekemällä oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Aikaa oikaisuvaatimuksen on viisi vuotta verotuksen päättymisestä.

Oikaisuvaatimuksen tekemiseen voi käyttää lomaketta 3308 (Oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle). Hakemuksen voi tehdä myös vapaamuotoisesti.

Antti Valta
ProAgria Pohjois-Savo
0400 380 201
antti.valta@proagria.fi