Ensimmäinen säilörehusato oli runsas - mitä nurmille kannattaa tehdä?

3 min read

Ruokintapöydällä

Säilörehun osalta ensimmäinen sato alkaa olemaan pikkuhiljaa korjattuna. Nyt käydäänkin keskustelua, miten jatkossa kannattaisi toimia.

Säilörehun osalta ensimmäinen sato alkaa olemaan pikkuhiljaa korjattuna. Nyt käydäänkin paljon keskustelua, miten jatkossa kannattaisi toimia. Rehua on tullut poikkeuksellisen paljon ja osalla saattaa olla jo tässä vaiheessa lähes vuoden tarve varastossa. Kun ensimmäinen sato korjattiin normaalia ajankohtaa hiukan aikaisemmin ja uusi sato kasvaa vauhdilla on suurena vaarana, että myös kolmannelle kasvustolle pitää tehdä jotain.

Lietteenlevitys helteellä aiheuttaa poltinvaaran

Monella tilalla lietteen levitys tehdään ensimmäisen korjuun jälkeen. Pääsääntöisesti voidaan puhua, että lietelanta vaikuttaa kahteen seuraavan satoon. Eli teki mitä teki, niin syys sato kasvaa melko todennäköisesti. On tärkeää huomioida myös, että lietteen levitys helteellä aiheuttaa poltinvaaran kasvavalle nurmelle ja kasvuun lähtö hidastuu. Pahimmassa tapauksessa kasvusto joutuu kasvattamaan uuden verson. Apila myös kuolee hyvin herkästi kuumalla.

Raaka-ainenäytteillä varmuutta toisen sadon korjuuseen

Määrän hallinnan vuoksi, kannattaisi nyt selvittää millaista rehua ensimmäisestä tuli. Oma tuntemus on, että useammalla sulavuus meni alle 700:n, nopean kasvun ja välissä olleen sateen vuoksi. Kuitua ensimmäisestä sadosta löytyy, tämän vuoksi toisen sadon osalta voisi olla järkevää korjata se hiukan aikaisemmin, jolloin sillä olisi hyvä täydentää ensimmäistä satoa.

Tämä tietenkin vaatii sen, että ollaan tietoisia millaista satoa ensimmäisestä rehusta tuli. Yhä useampi viljelijä ottaa nykyään korjuun yhteydessä raaka-ainenäytteitä. Näin saa hyvän käsityksen millaista rehua suurin piirtein on korjattu.

Kannattaako nurmet korjata vai murskata?

Muutamien viljelijöiden kanssa on myös puhuttu siitä, että puskuri kapasiteettia kasvatetaan nyt, kun rehua on tulossa. Useammalla tilalla ei niin hirveästi ollut enää rehua varastossa, vaan uutta satoa saa alkaa syöttämään jo tässä kuussa. Tähän on vaikuttanut edellisvuonna olleet nurmituhot, jolloin viime kesän satomäärä oli hiukan normaalia pienempi.

Mikäli satoa on tullut jo ihan tarpeeksi, on nyt hyvä mahdollisuus lopettaa vanhempia nurmia jo toisen niiton jälkeen normaalia enemmin. Monella saattaa olla, että edellisvuoden heikomman nurmisadon vuoksi nurmialaa on jätetty hiukan isompi ala viljelyyn mitä aikaisemmin.

Kolmannen sadon osalta lannoitusta kannattaa tehdä niille nurmille mitkä ovat kasvussa. Ne joudutaan joka tapauksessa korjaamaan tai murskaamaan, vaikka jättäisi lannoituksen pois. Tällöin sadon saa korjata kohtuu aikaisin ja nurmelle jää aikaa vielä kasvaa ennen talven tuloa. Mikäli on tarvetta vain murskata kolmatta satoa, se on hyvä tehdä varhaisessa vaiheessa, jolloin murskattu massa ei tule ongelmaksi nurmen säilyvyyden osalta.

Edellisvuonna oli parillakin tilalla havaintoja, että nurmi oli harventunut aika paljon kun nurmia oli murskattu myöhäiseen aikaan ja maahan niitetty massa oli suuri. Nurmimöykyt tukahduttivat alle jääneen nurmen, jolloin murskatut lohkot olivat hyvin laikkuisia keväällä.

Voikukkaa ensimmäisessä sadossa oli hyvin runsaasti. Sen torjunnan aika alkaisi olla nyt hyvin ajankohtainen.

Kirjoittaja
Olli Valtonen
Valtakunnallinen huippuosaaja, nurmituotanto ja luomu
ProAgria Oulu