Lammaslaitumilla syyskesällä

1 min read

Ruohonjuurella

Lammas on saanut elää yltäkylläisyydessä kuluvan kesän.

Satu1

Lammas on saanut elää yltäkylläisyydessä kuluvan kesän. Nurmien kasvu laitumilla on ollut hyvää tasaisen kosteuden ja viileän alkukesän saattelemana.

Laidunnus peltolaitumilla on haasteellista alkukesästä, kun kasvu on kovaa. Osa nurmesta tallaantuu etenkin isommilla lohkoilla. Kaistoittaminen pienempiin osa laitumiin olisi tarpeen, mutta yleensä jää tekemättä kevättöiden kiireessä. Sääolosuhteiden haitarin ollessa runsas sateisesta pitkiin helteisiin, joutuu viljelijä pitämään kapasiteettia nurmialassa hieman enemmän kuin olisi tarpeen. Nurmea ollessa liikaa sen huoltoa voi tehostaa esimerkiksi loppukesän lannan ajolla jo tavanomaista aikaisemmin.

Nurmen kasvua pystyy jonkin verran jaksottamaan sopivilla puhdistusniitoilla. Etenkin laidunnuksen loputtua on tärkeää saada lohko siistiksi seuraavaa kautta varten. Myös kasvukauden aikaiset niitot tarjoavat lampaalle sopivammin turvan pituista kasvustoa. Niittoja tehtäessä hoidetaan myös mahdolliset rikkakasvit pois sekä arvioidaan täydennyskylvöjen tarve.

Laidunkierron suunnittelu on myös jatkuva prosessi. Onko tarvetta kyntää ylös osa lohkoista, onko vedenvaivaamia lohkoja, miten järjestän kierron loispainetta ajatellen, kasvavatko karitsat riittävästi nykyisellä kasvilajivalikoimalla, saanko uuden nitraattidirektiivin mukaisesti levitettyä lantaa syksyllä riittävästi?

Silloin kuin laitumien kasvukunto on kohdillaan, saadaan niistä hyöty irti. Reheviltä nurmilta on syytä odottaa teuraskypsiä karitsoita suoraan laitumelta.

Hoitoniitetty laidun ei kasva rikkaa.

Kirjoittaja:

Satu Näykki

Asiantuntija, kasvintuotanto

ProAgria Länsi-Suomi
043 825 1225

http://lansi-suomi.proagria.fi/henkilo/naykki-satu