Kokonaisuus haltuun pienryhmissä Irlannissa

4 min read

Ruohonjuurella

Vierailimme johtamis- ja nurmipienryhmissä Irlannin keväässä

20170522 124223

Irlannin vehreys ja pienryhmätoiminnan laajuus häikäisevät, vaikka saarella kävisi useammankin kerran. Johtamalla aikaa -hankkeen alkaessa muutama vuosi sitten suunniteltiin pienryhmämallia peilaten Irlannin neuvontajärjestö Teagascin malliin, johon kävimme Storbergin Jarkon kanssa tuolloin tutustumassa. Välillä irlantilainen lihanauta-asiantuntija Joe oli meidän nurmiryhmissämme vastaavasti vierailulla Suomessa.

Nyt oli aika käydä tarkistamassa, mihin suuntaan heidän ja meidän pienryhmät ovat kehittyneet ja paneutumaan ryhmämalliin tarkemmin käytännössä. Vierailimme johtamisryhmissä ja nurmiryhmän host-farmilla ja keskustelimme fasilitaattorien fasilitaattorin kanssa ohjaajien koulutusjärjestelmästä. Tämä blogi kertoo tarkemmin yhden vierailemamme johtamisryhmän kokoontumisesta Bolton Abbeyn tilalla.

Onneksi Irlannin murre on jo tullut tutuksi aiemmilta vierailuilta, sillä siirtyminen lentokentältä autovuokraamon kautta suoraan ensimmäiseen ryhmään oli erityisen vauhdikas. Paikalliseen tyyliin navigointi ei tapahdu osoitteiden avulla vaan googlepisteiden. Kun ensimmäinen saamamme piste osoittautui vääräksi ja alkoi olla jo kiire, oli koomista selostaa puhelimessa Teagascin pienryhmätsempparille George Ramsbottomille, että joo emme tiedä missä olemme, mutta näemme tässä nurmea, kiviaitaa, lehmiä ja lampaita. Se maisema voisi olla ihan missä tahansa vihreällä saarella.

Ryhmän kokoustilana oli katos navetan nurkalla ja fläppitaulun pidikkeenä oli tilan isoin traktori. 12 isännän ja tällä kertaa kahden fasilitaattorin voimin kaivettiin irti ryhmäläisten nykytilannetta seurattavien tuotannon tunnuslukujen näkökulmasta, kuten maitomäärä ja pitoisuudet. Maitomäärä ryhmäläisillä oli tällä hetkellä keskimäärin 26 kiloa per lehmä/pv, joka oli kustannuksiin nähden hyvä tulos. Kyseessä oli asiantuntijoiden mukaan korkeatasoinen pienryhmä. Ryhmäläisillä oli lehmiä 51-160/tila.

Tulosten tilannepäivityksen lomassa juotiin pystykahvit. Matala kynnys saapua ryhmään on tärkeää, ja jokainen näyttikin siltä, että ryhmän kokoontuminen oli yksi osa sen arkipäivän perustoimia. Kokoontuminen pidetään muutoin aina tiloilla, mutta joulun aikaan kokoonnutaan sisätiloissa, jolloin voidaan suunnitella tulevan vuoden teemat ja valita vuoden vastuuryhmäläinen, chairman, joka on yksi ryhmäläistä. Hän osallistuu ryhmän vetäjän kanssa tilaisuuksien sisältöjen valmisteluihin sen vuoden ajan. Ryhmä jatkuu pysyväluonteisesti, ja hyvin ryhmäytynyt ryhmä ei toivo muutoksia kokoonpanoon. Ryhmän ulkopuolisia ideoita haetaan ryhmien yhteisistä peltopäivistä ja seminaareista. Vaikutti kuitenkin, että nimenomaan oma ryhmä oli ”se juttu”.

Päivän alkuvaiheessa paneuduttiin tarkemmin myös päivän kohdetilan toimintatapoihin ja kierrettiin yhdessä tilan managementille kokonaisuuden kannalta tärkeimmät: nurmet. Jotta tiedetään, kuinka tätä tilaa johdetaan, on nähtävä, kuinka tila hallitsee laidunkiertonsa. Fasilitaattori kannusti puhumaan ja aika ajoin rauhoitteli villiintyvää ryhmää. Etsimme erilaisia skenaarioita, mietimme mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua ja kirkastimme tavoitteita lähinnä kohdetilan näkökulmasta. Jokainen kertoi avoimesti ideoitaan. Käytännön asiat muutettiin nopeasti euroiksi, eikä ilman laskukonetta näköjään voi lähteäkään pellolle. Vaikka puhuttiin paljon nurmesta, puhuttiin koko ajan tilan johtamisen näkökulmasta. Emme tuijottaneet erityisesti heiniä, vaan pohdimme ihmisten tekemisiä ja euroja sen seurauksena.

Kävellessä lohkolta seuraavalle jakaantui ryhmä aina pienempiin juoruporukoihin ja keskustelu jatkui aina tiiviissä ohjauksessa yhteisesti, kun fasilitaattori pysäytti porukan. Välillä mitattiin nurmen kasvuasteet ja tehtiin yhdessä suunnitelmaa, mikä on tämän tilan lohkojen syöttöjärjestys. Tilan nurmet olivat hieman turhan pitkässä kasvussa, johon etsittiin yhdessä ratkaisuja. Jos nurmen pituus on yli optimin, nurmen laatu on alle optimin ja maitomäärät perustuvat täysin laidunrehuun. Muutaman kilon väkirehutaso on lähinnä houkutusrehuna saapua lypsylle.

Kierroksen jälkeen palattiin ”sisälle” eli takaisin traktorin ja sonnin viereen. Jokaisella päivällä on oma tuotantoon, talouteen tai johtamiseen liittyvä ajankohtainen uutta tietoa antava teema, joka käsitellään lyhyesti ja annetaan aiheesta materiaalit mukaan. Materiaalit laaditaan kaikkiin ryhmiin yhteisesti ja kirjoittajina ovat yleensä Mooreparkin tutkijat. Tässä ryhmässä kevään korvilla ajankohtaisena aiheena oli nurmen perustaminen ja sen taloudelliset vaikutukset, josta saatiin mielenkiintoinen taskuvihko mukaankin. Fasilitaattori kävi läpi myös näkökulmia nurmiseoksen rakentamiseen. Neljä erirytmistä englanninraiheinälajiketta joista puolet on tetraploidisia ja puolet diploideja, oli tämän ryhmän ykkösvalinta.

Päivän yhteenvetona jokainen tutki paperistaan omat kuukauden koko tilan tuloksensa vielä tarkemmin ja fasilitaattori keräsi ne fläpille vertailutaulukkoon. Joka päivässä tärkein anti on tilan kokonaisuuden kannalta oleellisten seurantatietojen edistymisen tarkastelu. Vertailulukuja ei kerätä tässä ryhmässä yleensä valmiiksi ennakkotaulukkoon, jotta jokainen joutuu poimimaan omansa ja pohtimaan sitä suhteessa muiden tuloksiin. Tuotannon tulokset käännettiin ryhmän tulostenkin osalta saman tien euroiksi.

Ryhmän keskustelu oli rönsyilevää ja runsasta ja sekä tiivishenkinen väittely että nauru olivat herkässä. Tämä ryhmä oli kuulemma ”High level”-ryhmä, jonka huomasi keskustelun tasosta. Ryhmästä nousi jopa idea, että nämä laskelmat olemme tehneet aiemminkin, mutta nyt pitäisi saada ryhtiä siihen että tulokset todella lähtevät nousuun. Loppuyhteenvedon teki fasilitaattori hyvin napakasti. Ryhmän päätyttyä siirtyivät ryhmäläiset välittömästi ”ulos” ja muodostivat juorupiirin, jossa nauru rönsyili. Fasilitaattori ei kuulemma mene juorupiiriin, ellei erikseen kutsuta.

Me suomalaiset lähdimme ryhmän fasilitaattorin kanssa tästä kokonaisuuden hallinnan ryhmästä seuraavalle tilalle, jonka ryhmä oli tyyppiä nurmiryhmä. Molemmissa puhuttiin paljon nurmesta, mutta näkökulma oli eri. Irlannin ja Iso-Britannian johtamis- ja nurmiryhmien parhaat käytännöt kuvataan tarkemmin myöhemmin julkaistavissa artikkeleissa.

Kirjoittaja:

Anu Ellä

Huippuasiantuntija, nurmi

ProAgria Länsi-Suomi

Kuvat: Anu Ellä ja Jarkko Storberg

Blogi perustuu Anu Ellän ja Jarkko Storbergin toukokuun lopulla tekemään opintomatkaan Irlantiin ja Englantiin. Opintomatka tehtiin Johtamalla aikaa -hankkeen tuella.