Syysvehnän viljely

1 min read

Luomua laadulla

Syysvehnä on hyvä kasvi viljelykiertoon.

Hameen opintomatka 011 640x509
Syysvehnä on hyvä kasvi viljelykiertoon. Syysviljojen tapaan se saa maksimaalisen edun koko kasvukaudesta. Lisäksi se vähentää kevään kylvökiireitä ja lajike valinnasta riippuen puimaankin pääsee paremmilla keleillä.
Esikasviksi syysvehnälle sopii aikaiset lajikkeet tai viherlannoitusnurmi tai muut syyslajikkeet.
Kylvöajankohta on elokuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin. Kylvön voi suorittaa hajakylvönä pintalevittimellä (siementen multaus tulee suorittaa erikseen), harjukylvönä (hyviä kokemuksia talvehtimisesta) tai ihan normaalina kylvönä. Taimimäärän tulisi olla noin 500 kpl/ m2.Kylvösyvyys noin 2 cm syvyyteen. Syyskuun kylvöille tulee varata hiukan enemmän siementä, kuin elokuun kylvöille. Peltolohkoa valitessa tulee huomioida sen vedenläpäisevyys. Syysvehnä ei kestä liiallista vettä. Lisäksi jäiden muodostus pellolle talven aikana tuhoaa kasvuston.
Syyslannoituksena kannattaa antaa lietelantaa sekä kuivalantaa tai kompostoitua lantaa, jotta seuraavan kesän kasvulle löytyy paukkuja. Myös hyvä viherlannoitusnurmi antaa seuraavalle kesälle kasvua. Märkinä vuosina on pelto syytä kyntää ennen kylvöä, jotta vedelle olisi hiukan enemmän tilaa maassa, muuten kultivointi voisi riittää kylvöpohjaksi.
Syysvehnää löytyy useita erilaisia lajikkeita, joten valinnan varaa on. Tästä lajikkeisiin (farmit.net).
Luomuun soveltuvia peittaamattomia siemeniäkin löytyy markkinoilta. Ja tällä hetkellä 8.8.2013 siemenen käyttöön ei tarvita erillistä ELY-keskuksen lupaa.
Markkinoita syysvehnällä olisi myllyyn, rehuksi teollisuuteen ja kotieläintiloille.