Syysrypsin viljely luomussa: lohkovalinta, esikasvi ja maan muokkaus ja kylvö

2 min read

Luomua laadulla

Syysrypsin viljelyssä korostuu lohkovalinta.

Lohkovalinta2 620x360px

Syysrypsin viljelyssä korostuu lohkovalinta. Lohkon pitää olla hyvin vettä läpäisevä eikä siinä saa olla vettä kerääviä painanteita. Syysrypsillä maan pH tason tulisi olla hyvä tai parempi. Viljelyn onnistumista voi haitata multamailla keväinen rouste. Savimailla ja karkeilla kivennäismailla ongelmana on maan liiallinen kuivuminen syysmuokkauksessa, jolloin taimettumisen onnistuminen jää sateiden varaan.

Ennen syysrypsinkylvöä tehtävillä maan muokkauksilla pyritään ensisijaisesti parantamaan edellytyksiä onnistuneelle talvehtimiselle. Maan vedenläpäisykykyä pyritään parantamaan viljelemällä esikasveina syväjuurisia kasveja ja tarvittaessa myös mekaanisesti muokkaamalla. Kuivassa maassa voidaan tehdä tiivistymien rikkominen matalalla (25–30 cm) jankkuroinnilla, jossa maata ei sekoiteta ja työskennellään vain pari senttiä tiivistymiskerroksen alapuolella. Toimenpide kannattaa tehdä ensimmäisenä viherlannoitus vuonna, jotta viherlannoituskasvien juuristo ehtii stabiloida mekaanisen muokkauksen vaikutuksen.

Syysrypsin paras esikasvi on apila(mailas)nurmi. Sadonkorjuun velvoitteen täytyttyä voidaan maata alkaa valmistelemaan syysrypsin kylvöä varten. Rikkakasvitorjunnan ja hyvän kylvöalustan saamiseksi nurmen lopetus kannattaa tehdä rikkomalla nurmikasvusto matalalla muokkauksella esimerkiksi kultivoimalla. Kasvuston annetaan kuivahtaa, jolloin myös mahdollisia kestorikkakasveja saadaan kuritettua. Kasvuston kuivatusta voi tehostaa juolannostimella (kultivaattori, jossa perässä pyörivä roottori), joka heittää kasvuston maan pinnalle kuivamaan. Lopuksi maa kynnetään muutamaa senttiä muokkauksia syvemmälle, jotta saadaan nostettua kosteampaa maata pintaan.

Luomusyysrypsin kylvössä on kokeiltu kylvömenetelmänä sen kylvöä kynnön yhteydessä piensiemenen kylvölaitteella, joka on kiinnitetty traktorin sivulle. Kyntöauran perässä on pakkeri, joka tasoittaa kylvöksen ja samalla multaa siemenen. Kylvö voidaan tehdä myös kynnön jälkeen rikkaäkeellä, jossa on piensiemenen kylvölaite. Jyräystä voidaan käyttää kylvön jälkeen tasoittamaan mahdollisia kokkareita. Tavoitteena on saada ilmava maan rakenne, jonka pintakerroksessa on kosteutta ja maan pinta on hieman tiivistynyt eikä siinä ole kokkareita. Jokainen ajokerta kynnöksellä vähentää ilmatilavuutta ja heikentää veden läpäisevyyttä. Menetelmästä on vielä vähän kokemuksia, mutta se on osoittautunut hyväksi.

Nurmen rikkomisen jälkeen on mahdollista käyttää myös toisenlaista kylvötekniikkaa. Ensin maa muokataan perinteisesti kynnön jälkeen, jonka jälkeen siihen ajetaan harjuja. Harjut auttavat taimea talvehtimisessa, vuodesta ja olosuhteista riippuen talvehtiminen voi onnistua harjun päällä, sivulla tai pohjalla.

Luomuviljelyssä syysrypsikasvuston perustaminen keväällä kylvettävän viljan aluskasvina on haastavaa.

Keväällä tai rikkaäestyksen yhteydessä kylvetty syysrypsi kärsii helposti typen puutteesta ja on arka tuholaisvioitukselle. Viljan kanssa syysrypsin seosviljelyn onnistuminen edellyttää joko riittävän multaista lohkoa tai kunnollisen typpilannoituksen järjestämistä.