Etelä-Pohjanmaa

Yhtiöittämispalvelut ja maatila-arvioinnit

Yhtiöittämispalvelut ja maatila-arvioinnit

Yhtiöittämispalvelut ja maatila-arvioinnit
ProAgrian yhtiöittämisselvityksessä voidaan yhtiön perustamissuunnitelmia edistää asiakkaan tarpeen mukaan.

Yhtiöittämispalveluissa vuoden aikana yhtiöitettiin osakeyhtiöiksi 6 maatilakokonaisuutta. Lisäksi vuoden aikana tehtiin 25 uutta yhtiöittämisselvitystä, joista 10 eteni ennakkoratkaisujen hakemiseen. ProAgrian yhtiöittämisselvityksessä voidaan yhtiön perustamissuunnitelmia viedä asteittain eteenpäin asiakkaan tilanteen mukaan. Selvityksen myötä tulee pureuduttua maatilan talouden kehittämisen kannalta olennaisiin asioihin ja saatu hyvää tietoa talouden suunnitteluun.

Maatila-arviointeja, joissa tehdään maatilojen tai maatilan osien arviointeja ja arvon määrityksiä tehtiin viime vuonna noin 30 kpl.