Etelä-Pohjanmaa

Hallituksen puheenjohtajalta

Hallituksen puheenjohtajalta

Hallituksen puheenjohtajalta
ProAgria Etelä-Pohjanmaa mukana asiakkaiden arjessa jo vuodesta 1863, tuolloin Suomessa vallitsi ruokapula ja valtava nälänhätä.

Olisiko viljan yms. varmuusvarastoinnilla voitu välttää nälänhätä (silloin Ruotsissa oli varmuusvarastoja), olisiko Suomessa silloin ollut edes mahdollista varastoida viljaa... Vuonna 2020 emme olleet lähelläkään nälänhätää, mutta viheliäinen koronavitsaus levisi maailmalla ja rantautui Suomeenkin, sen seurauksena puhuttiin kansallisesta omavaraisuudesta, joka on meillä hyvällä tasolla. Silloin sai suomalainen ruoantuottaja pörhistellä rintamuksiaan. Teemme arvokasta työtä sekä tuottajat että meidän tukena asiantuntijaorganisaatio.

Kun ihmistä uhkaa joku tuntematon, jota emme hallitse, silloin huomataan, että ruoka ei olekaan ehkä itsestäänselvyys vaan elintärkeää, sitä jopa hamstrattiin, kaupoissa oli tyhjiä hyllyjä. Ruoantuottajan perusarkeen korona ei sinällään paljoa vaikuttanut; terveenä pysyttiin, työt tehtiin. Onhan tilaa olla ja hengittää.

ProAgria Etelä-Pohjanmaa onnistui hyvin mukautumaan uuteen, muuttuneeseen tilanteeseen. Pystyttiin nopeasti tarjoamaan asiakkaille tarvittavat ja kattavat palvelut. Nopealla aikataululla siirryttiin toimimaan etäyhteyksien välityksellä. Kasvokkain tapaamiset vähennettiin minimiin, tällä suojattiin asiakkaita ja asiantuntijoita mahdollisilta tartunnoilta. Työt joutuivat sovitusti, kustannustehokkaasti, asiakkaat eivät peruneet työtilaisuuksia. Etätyöskentely saattaa olla niinkin tehokasta, ettei huomata tarjota mahdollisia uusia palveluita. Näistä muuttuneista toimintatavoista moni on jo jäänyt uudeksi normaaliksi tavaksi työskennellä. Tärkeää on kuitenkin muistaa että meillä on maksavia asiakkaita, jotka saattavat vieroksua nopeaa työtapojen muutosta. Ei kaikille ole luontaista ottaa esim. teamsyhteyttä asiantuntijaan, saati sitten jutella yhteyden välityksellä luontevasti. Tälläiset asiakkaat on tärkeää tunnistaa, ettei heidän tarpeensa unohdu ja jää liian vähälle huomiolle.

ProAgrian tehtävä on olla maatilayrittäjän paras kumppani. Toimintamme kehittää maataloutta ja maaseutuelinkeinoja sekä edistää maaseudun ihmisten hyvinvointia. Visiomme mukaan tavoittelemme asiakkaille kannattavaa liiketoimintaa parhaalla asiakaskokemuksella. Arvomme ovat asiakkaalle, henkilöstölle ja elinkeinolle: kehitys, menestys ja hyvinvointi. Meillä on asiakaslupaus, jolla annamme parhaita ratkaisuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen (suoraan kopioituna). Meillä on takana ensimmäinen vuosi uutta strategiaamme 2020-2025. Strategiaan kirjatut tavoitteitteet eivät ole vain hienoja tavoitteita vaan ne pitää muuttua teoiksi ja niitä tukemaan on kehitelty organisaatiouudistus. Asiakkaalle se näkyy parempana palveluna. Organisaation sisällä pyrimme huolehtimaan paremmin asiantuntijoiden jaksamisesta, työn mielekkyydestä, esimiestyö ja johtaminen viedään huippuunsa.

Onnistumme yhdessä!

Maarit Noppa

ProAgria Etelä-Pohjanmaan hallituksen puheenjohtaja