Vieraslaji-infotilaisuus Salossa

Vieraslaji-infotilaisuus Salossa

04.04.2019

Kaikille avoin infotilaisuus, jossa aiheena Vuoden maisematekokilpailu, Kerää kiloja -kampanka ja Roskareippailu -kampanja.

Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Yleensä vieraslajit sopeutuvat huonosti uuteen elinympäristöönsä ja tuhoutuvat nopeasti. Joissakin tapauksissa vieraslajit kuitenkin menestyvät, muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat osaksi uutta elinympäristöään. Jotkin vieraslajeista menestyvät erityisen hyvin ja ovat huomattava uhka aiheuttaessaan vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille. Suomessa on tunnistettu 157 haitallista Suomessa esiintyvää vieraslajia, jotka aiheuttavat selkeästi todennettavia välittömiä tai välillisiä haittavaikutuksia.

4.4.2019 järjstetään vieraslaji-infotilaisuus Salossa Villa Topulissa. Tilaisuuteen ovat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita. Kesällä tullaan järjestämään ohjattuja vieraskasvilajien poistotalkoita, ilmoita oma yhdistyksesi mukaan talkoilemaan. Hankkeen loppuaikana toimintaan ovat tervetukkeita kaikki Salon seudun kylät ja asukkaat. Seuraa ilmoittelua ja ota yhteyttä, jos haluat omalle kylällesi vieraslaji-infon.

Infotilaisuuden aiheina ovat:

  • Vuoden maisematekokilpailu, Suuret suomalaiset vieraslajitalkoot
  • Kerää kiloja - torju vieraslajeja
  • Roskareippaillen tienvieret ja ympäristö siistiksi
  • Vieraskasvilajien tunnistus ja torjunta

Lisätietoja: Katri Salminen, katri.salminen@maajakotitalousnaiset.fi tai 05066474

           

Tapahtuman ajankohta: 04.04.2019 17:30
Lähiosoite: Kalkkilantie 5
Postinumero ja -toimipaikka: Kruusila (Salo)

Jaa

Tapahtuman henkilöt

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut