Kansainvälinen tiedonvaihtoryhmä

Ryhmä ottaa yhteyden toisen maan (Sveitsi tai Belgia) maatalousyrittäjiin ensin etänä ja matkustaa sitten tapaamaan paikallisia yrittäjiä noin neljän vuorokauden mittaiselle tiedonvaihtomatkalle.
Mukaan ilmoittautuneille tiloille etsitään kohdemaasta jo ryhmän alkuvaiheessa sopivat ystävyystilat, joiden kanssa päästään vertailemaan elämänmenoa ja parhaita käytäntöjä. Yksin tai pareittain päästään mukaan oman vaihtotilan arkisiin käytännön töihin pariksi päiväksi. Matkan aluksi ja lopuksi kokoonnutaan analysoimaan koko ryhmän kanssa yhdessä. Toisen maan yrittäjät voi vaihdon myötä kutsua Suomeen vastavierailulle.
Kohtuullinen suullinen englannin kielitaito tarvitaan, jotta kollegoiden kanssa pystyy maailmalla keskustelemaan kohtuudella ymmärtäen. Suositus osallistua myös maatalousenglannin kielikurssiin.
Aloitus helmikuussa 2023. Ryhmään otetaan osallistujia noin kuudelta eri tilalta. Ohjaajina Anu Ellä ja Jarkko Storberg.
Viljelijävaihtomatkan ajankohta sovitaan ryhmien toiveiden mukaiseen ajankohtaan 2023–2024, ja matkalle lähdetään koko ryhmä yhdessä, vaikka jakaannutaankin osaksi aikaa useammalle tilalle. Kustannukset tarkentuvat todellisten kulujen mukaisesti. Matkan hinta on muita isomman porukan opintomatkoja selvästi edullisempi, kun liikutaan pienryhmätyylillä. Tule mukaan seikkailuun!
Ilmoittautuminen on suljettu. Kysy viimeisiä vapaita paikkoja suoraan Anulta.
Lisätietoja: Anu Ellä, p. 040 180 1260, anu.ella@proagria.fi.