Yritysryhmä - yhteistyöllä liiketoiminta kasvuun

Hattulassa matkailualan yritykset hakevat voimaa yhteistyöstä.

 

Tietoa yritysryhmän kehittämishankkeesta

Yritysten kehittämisen väline
  • Hankkeessa tulee olla mukana 3-10 maaseudulla sijaitsevaa yritystä, myös maatilat ovat mukana liitännäiselinkeinon osalta (alkutuotantoa ei tueta). Yritykset voivat toimia samalla alueella  tai yli maakuntarajojen. Yhteistyötä voidaan tehdä toimialakohtaisesti tai jonkin muun yhteisen tavoitteen näkökulmasta.
  • Hankkeessa on ryhmän yhteinen kehittämis- ja yrityskohtainen kehittämisosio
  • Hankkeella on aina hallinnoija. Tuen hakijaksi ja hankkeen hallinnoijaksi sopii kunta tai kehittämisorganisaatio, esim. ProAgria
  • Tukitaso on 75 %, osallistujayritykset maksavat 25 % hankkeen kokonaiskustannuksista hankkeen hallinnoijalle
  • Hanketuki on tarkoitettu kehittämispalvelujen hankintaan, hankkeen tuloksena syntyy yrityksille uutta osaamista ja kilpailukykyä
  • Esimerkiksi tuotannollista yhteistyötä, digitalisaation hyödyntämistä, uusia liiketoimintaverkostoja, markkinointi- ja myyntiosaamista, uuden tuoteperheen tai uusien tuotantomenetelmien suunnittelua ym.
 
  1. Yritysryhmähankkeen suunnittelun pohjana on aina yritysten omat kehittämistarpeet ja -toiveet.
  2. Osallistujayrityksillä on oltava yhdessä mietitty, selkeä yhteinen tavoite.
  3. Tavanomaista yritystoimintaa ei tueta, vaan tuetaan uudistumista; kehittymistä, lisääntymistä ja kasvua.
  4. Yritysryhmässä voi olla mukana eri toimialojen yrityksiä ja yritykset voivat sijaita eri ELY-keskusalueilla.
  5. Osallistuville yrityksille ei aiheudu hallinnollista päänvaivaa, koska tuki myönnetään ja maksetaan hankkeen hallinnoijalle. Hallinnoija kokoaa yritysryhmän ja vastaa siitä, että hankkeeseen osallistuvat yritykset saavat suunnitelman mukaiset kehittämispalvelut.
  6. Hanketukea haetaan joko ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä sähköisen Hyrrä-järjestelmän kautta 

 

Esimerkkejä toimivista tai jo päättyneistä yritysryhmähankkeista

Sesonkimatkailua Maaseudulla
Viestintä Maaseudun Pienyrittäjän vahvuudeksi
Suomalaisia luksus- ja huippuelintarvikkeita Ranskaan
 
Matkalla menestykseen, yritysryhmäkokemuksia Keski-Suomen ja Satakunnan alueelta
Sankariyrittäjät, Satakunta. Vastaavat palvelut tarjoaa HYMY II -hanke.
 
Uusien yritysryhmien kokoaminen on käynnissä kaiken aikaa. Kiinnostuessasi ole yhteydessä Päivi Tiura-Paavolaan.
 

Jaa

Hanketoimijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut