Sähköinen tilipalvelu auttaa maatilan kassan hallinnassa

Kauhavalaisen Jukka Perälän mielestä asiat maatilalla pitää järjestää niin, että edellytykset talouden hallintaan ovat olemassa. Sähköisen tilipalvelun avulla kassatilanne on ajan tasalla. Myös laskut ja ilmoitukset saa lähtemään vaivattomasti ja ajallaan.

Jukka Perälän maatilan päätuotantosuuntana on perunanviljely. Lisäksi tilan koneilla harjoitetaan likakaivojen tyhjennysurakointia mittavalle asiakasmäärälle.

Tila siirtyi sukupolvenvaihdoksella Jukan omistukseen kesällä 2013. Tilalla oli jo aiemmin luovuttu karjataloudesta, joten tuotantosuunta pysyi samana. Luopumistuelle siirtynyt isä pystyy myös edelleen auttelemaan tilan töissä.

Ennen sukupolvenvaihdosta Jukka oli opiskeluaikanaan harjoittelussa ProAgrialla. Silloin hän pääsi tutustumaan harjoittelupaikkansa tarjoamiin talouspalveluihin ja niiden tekijöihin. Tämän kokemuksen innoittamana kotitilan kirjanpito siirrettiin ProAgrialle, jossa se säilyi myös Jukan ottaessa isännyyden.

Yhtiöittämisen aika

Melko pian sukupolvenvaihdoksen jälkeen Jukkaa rupesi kiinnostamaan maatilan yhtiöittäminen. ProAgrialla laadittiin ajan tasalla olevien kirjanpitotietojen perusteella laskelma yhtiömuodon mahdollistamista verohyödyistä.

Maatilan yhtiöittäminen oli kaikkiaan lähes vuoden mittainen prosessi. Maatilan ensimmäisen oman tilinpäätöksen jälkeen ProAgrian asiantuntija laati luonnokset siirtoasiakirjoista. Niiden perusteella haettiin verottajalta ennakkoratkaisu toimintamuodon muutoksen toteuttamisesta.

Maatila muutettiin osakeyhtiöksi keväällä 2015. Kirjanpito jatkui ProAgrian tilipalvelussa Seija Yli-Hukkalan vastatessa kirjanpidosta. Näin luvut saatiin siirrettyä maatilan päättävästä veroilmoituksesta osakeyhtiön alkavaan kirjanpitoon tasejatkuvuutta noudattaen.

Osakeyhtiön tarkka kirjanpito

Osakeyhtiön kirjanpito vaatii tekijältään paljon sellaista tietämystä, jota ei maatilan kirjanpidossa tule vastaan. Oman lisänsä tuo se, että maataloutta harjoittava osakeyhtiö joutuu laatimaan suoriteperusteisen tilinpäätöksen lisäksi verotusta varten maatalouden tuloverolain mukaisen maksuperusteisen tilinpäätöksen.

Jukan mielestä erityisen tärkeää on hallita maatilan kassavirtaa. Tämän takia tuloista ja menoista täytyy olla mahdollisimman ajantasainen tieto. Samoin palkat ja alv-maksut täytyy hoitaa ajallaan ja tehdä niistä tarvittavat ilmoitukset verottajalle.

Sähköinen on sujuvaa

Jukka kiittelee sähköisen tilipalvelun tuovan kirjanpitoon helppoutta ja nopeutta. Sähköiset laskut menevät suoraan kirjanpito-ohjelmaan, josta Jukka käy ne kerran viikossa hyväksymässä. Paperilaskuista taas voi ottaa kuvan kännykkäkameralla ja lähettää sovelluksen kautta kirjanpitoon.

Myös asiakkaille lähetettävät laskut tehdään kirjanpito-ohjelmalla. Asiakkaat ovat pääosin yksityishenkilöitä, joten laskut lähtevät vielä pääosin paperisina. Iso helpotus on kuitenkin se, että ohjelma hoitaa laskujen siirron postituspalveluun automaattisesti ilman, että itse tarvitsee kirjekuoria liimailla.

Laskujen sähköinen käsittely on tehnyt kuittimapeista tarpeettomia, kun kaikki tositteet ovat ohjelmassa varmassa tallessa. Verottajan tarvitsemat ilmoitukset sekä niihin liittyvät maksut saadaan myös lähtemään eräpäivänä suoraan järjestelmästä.

Luonnikasta yhteydenpitoa

Sähköisesti tapahtuvan asioinnin ohella Jukka pitää tarpeellisena myös muuta yhteydenpitoa tilipalvelua hoitavien henkilöiden kanssa. Yhteydet kirjanpitoa hoitavan Seija Yli-Hukkalan ja palkkahallintoa hoitavan Elina Tulisalon kanssa hoituvat WhatsApp-viesteillä, sähköpostilla ja puhelimella.

”Koen saavani ProAgrialta hyvää palvelua. Ennen kaikkea tykkään minua palvelevien ihmisten maanläheisestä tavasta toimia. Tilipalvelun ohella saan myös muut tarvitsemani palvelut, kuten maanäytteiden otot ja viljelysuunnitelmat”, Jukka kuvaa kokemuksiaan.

KIINNOSTUITKO? Ota yhteyttä ProAgrian Tilitoimistopalveluihin.

Jaa

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa - också på svenska
    Hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi | Efter prestationen intyg direkt till e-posten
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.

Palvelut