Maaperäillan 4.12.2018 esitykset

Onnistuneen maaperäillan kruunasi mielenkiintoinen paneelikeskustelu

Noin 90 henkilöä osallistui Maaperäillan pienmessuille, asiantuntijaesityksiin ja sen jälkeiseen paneelikeskusteluun. Kysyttävää ja vastattavaa riitti koko paneelikeskustelun ajan. Lisäksi tilaisuuden livestreemausta seurasi 50 henkilöä.
 
ProAgria Etelä-Suomi, Baltic Sea Action Group, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, WWF ja Raaseporin kaupunki järjestivät tiistaina 4.12.2018 Maaperäillan Lohjan Kisakalliossa. Tapahtumassa oli pienmessuilla edustamassa alan yrityksiä ja ajankohtaisia alaan liittyviä hankkeita. Pienmessuja oli mahdollisuus kierrellä kahvittelun ohessa, jonka jälkeen siirryttiin läheiseen auditorioon kuuntelemaan asiantuntijoiden alustuksia ennen varsinaisen paneelikeskustelun alkua. Asiantuntijoina toimivat: agronomi Jussi Knaapi, viljelijä-kokeilija-tutkija Tuomas Mattila (Kilpiän tila), agrologi Olli-Pekka Ruponen (Toivon tila), hankevastaava Janne Heikkinen Vilkku Plus-hankkeesta sekä tutkija Ansa Palojärvi Luonnonvarakeskuksesta. 
 
Maaperäillan paneelikeskustelu oli otettu mallia Luontoillasta. Paneelikeskustelussa riitti kysymyksiä. Kysymykset olivat maanviljelijöille käytännönläheisiä kysymyksiä, joihin saivat Maaperäillassa asiantuntijoiden kannanoton. Illassa pohdittiin mm. pellon tuottopotentiaalin hyödyntämistä, syyskasvien viljelyn merkitystä pintamaan hallinnassa, maanparannusaineiden, kuten kipsin, rakennekalkin ja kuitujen merkitystä, peltojen tiivistymisen välttämistä sekä toimivan peltomaan mikrobistoa. Huomionvaraista on lisäksi se, että maaperänhoito on myös vesienhoitoa!
Maaperäillan esityksiä ja paneelikeskustelua pystyi seuramaan suorana verkon kautta myös omasta kotikatsomosta illan aikana. Tässä linkki tilaisuuden tallenteeseen.
     
Maaperäilta oli onnistuneen hankeyhteistyön tulosta, mistä innostuneena hankekumppanit puuhaavatkin jo seuraavaa tapahtumaa. Talvella luvassa on asiaa maatalouden vesien hallinnasta, mikä on ajankohtainen teema erityisesti rannikkoalueen pienillä savimaiden jokivarsilla.
 

Illan ohjelma

16.00 Yritysten standit ja tuote-esittelyt, vapaata tutustumista osastoihin kahvin kera
17.40 Maanparannusaineiden merkitys, hankevastaava Janne Heikkinen, Vilkku Plus -hanke (linkki esityksen tallenteeseen)
18.00 Yritysten standit ja tuote-esittelyt, vapaata tutustumista osastoihin
18.30 Peltojen tiivistymisen välttäminen, viljelijä-kokeilija-tutkija Tuomas Mattila, Kilpiän tila (linkki esityksen tallenteeseen)
18.50 Toimiva peltomaan mikrobisto, tutkija Ansa Palojärvi, Luonnonvarakeskus (linkki esityksen tallenteeseen)
19.10 Paneelikeskustelu maaperästä, panelisteina J. Knaapi, O-P Ruponen, J. Heikkinen, T. Mattila ja A. Palojärvi. Puheenjohtajana toimii Eija Hagelberg, Baltic Sea Action Group. Linkki paneelin tallenteeseen.

Jaa

Hanketoimijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.