Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

Oulun Maa- ja kotitalousnaiset on osa valtakunnallista neuvonta­järjestöä, joka saa neuvontatyöhönsä opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraista valtionapua.

Oulun piirikeskus järjestää koulutuksia, luentoja, tapahtumia ja kampanjoita sekä toteuttaa maakunnallisia kehittämishankkeita eri sidosryhmien kanssa. Piirikes­kuksessa työskentelee 9–12 asiantuntijaa – ruoka-, elintarvike-, luonto-, ympäristö-, maisema- ja yritysosaajaa

Maa- ja kotitalousnaisten strategiset avaintavoitteet vuosina 2016–2020 ovat arvon tuottaminen jäsenille, asiakkaille ja yhteiskunnalle, tunnettuuden ja myönteisen mielikuvan kasvattaminen, vetovoimaisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen sekä taloudellisesti kannattavan toiminnan vahvistaminen.

Vuoden valtakunnallinen Hyppää hyvän kierteeseen -teema on ollut läpileikkaavana aiheena maa- ja kotitalousnaisten eri avaintulosalueilla. Hanketyössä tehtiin aktiivista neuvonta- ja vaikuttamistyötä laajalla rintamalla. Osa EU:n osarahoitteisista hankkeista sai jatkoaikaa vuodelle 2019. Läpi toimintavuoden on etsitty aktiivisesti alueellisia kehittämiskohteita ja kumppanuuksia sekä kartoitettu rahoituslähteitä maa- ja kotitalousnaisten neuvonnan avainalueiden mukaisesti.

Ruoka, ravitsemus ja kotitalous

Oulun Maa- ja kotitalousnaisten ruokaneuvonnan perusta on monipuolinen, terveellinen ja maistuva alueellinen ruoka- ja ruokakulttuuri. Teemme neuvonta- ja kehittämistyötä erityisesti paikallisen ruoan ja ruoanvalmistustaitojen lisäämiseksi sekä ruoanvalintojen helpottamiseksi.

Ruoka-asiantuntijamme osallistuvat ruoka- ja ravitsemusneuvonnan palveluiden tuotteistamiseen sekä sisäisissä ryhmissä että osana valtakunnallista ruoka-asiantuntijaverkostoa. Teemme neuvonta- ja kehittämistyötä erityisesti paikallisen ruoan ja ruoanvalmistustaitojen lisäämiseksi sekä ruoanvalinnan helpottamiseksi sekä ryhmäneuvontana että asiakaskohtaisesti. Ruoka-asiantuntija oli mukana Maa- ja kotitalousnaisten valtakunnallisessa Ruokaneuvot-konseptissa. Asiantuntijat tekivät opetus- ja kulttuuriministeriön tuella toimintansa esittelyvideot.

Ruokakursseja on järjestetty seuraavista aiheista: Pure peruna, Gluteenitonta leivontaa, Suussa sulavaa suklaasta, Äijäruokaa, Pure peruna & kananmuna -reseptejä, Maukkaat salaatit, Särkikala – herkkupala, Juurevat leivät, Ruokaa tulistellen -grilli-ruokakurssi, Kasvisruokakurssi, Maijan maukkaat kasvisruoat, Arjen taidot, Jouluista makeaa ja Välipalat.

Ruoka-asiantuntijat olivat mukana valtakunnallisissa Ruokatreffit keittiössä ja LuontoAskel-hankkeissa sekä Kädet multaan -hankkeen pilottitoiminnan suunnittelussa.

• 29 ruokakoulutusta – 396 osallistujaa
• 11 Ruokahukka-infoa ruokakurssien tai luentojen yhteydessä
• 7 Ruokahukka-näyttely- ja infopäivää lapsille
• 6 Ruokatreffit keittiössä -tilaisuutta – 45 osallistujaa
• 5 Hyppää hyvän kierteeseen -tapahtumaa
• 2 kaksi Potkua elämään -painonhallintaryhmää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin liikuntapalveluiden kanssa.

Maiseman- ja luonnonhoito

Kiinnitimme erityisesti huomiota ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin. Veimme ratkaisukeskeisesti eteenpäin vieraslajien torjuntaan liittyviä kysymyksiä sekä elinympäristöissä tapahtuvien muutosten hillintään ja sopeutumiseen liittyviä ratkaisuja. Yhteistyöverkostomme kasvoi ajankohtaisten teemojen myötä ja olimme haluttu yhteistyökumppani esimerkiksi tutkimuslaitosten tuottaman tiedon välittäjänä paikallistasolle ja erilaisten yhteistyöverkostojen rakentajina.

Vuoden maisemateko – suuret suomalaiset vieraslajitalkoot

Vuoden 2019 maisematekokilpailu herätti paljon kiinnostusta toiminta-alueellamme ja siihen osallistui yhdeksän kohdetta eri puolilta maakuntaa. Vuoden maakunnalliseksi maisemateoksi 2019 valittiin Kuusamon Vuotungissa kyläläisten tekemä talkootyö vesiruton torjumiseksi.  Vuotungin maamiesseuran naisosasto ja yhteisen kalaveden osakaskunta ovat tehneet aktiivista työtä ja sitoutuneet Elodea II -yhteistyöhankkeessa vesiruton torjuntaan. Ruttoa poistettiin kesällä 2019 nuottaamalla kahdeksasta yhdeksään tonnia. Työ jatkuu vuonna 2020.

Pudasjärven Maa- ja kotitalousnaisten yhdistyksen puheenjohtaja Raija Kälkäjä palkittiin Vuoden maisemateko -kilpailun erityiskunniamaininnalla, sillä hän on tehnyt aktiivista työtä vieraskasvien torjunnan tiedottamisessa, käytännön työssä ja yhteistyössä Pudasjärven kaupungin kanssa. Raija Kälkäjä on kouluttautunut omaehtoisesti eri torjuntamenetelmiin ja toiminut edelläkävijänä kotikunnassaan.

Kaikki yhdeksän maisematekoa käsiteltiin kilpailuraadin kokouksessa, jossa oli 12 osallistujaa eri organisaatioista. Maisematekokilpailun osallistujien joukosta raati valitsi myös Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuspalkinnon saajan, joka oli tänä vuonna Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistys vieraskasvien torjunnan monivuotisesta työstä. Ympäristötietoisuuden yhteistyö- eli PYRY-ryhmää ylläpitää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Vuosien 2018-2019 Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuustyötä on koordinoinut Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ja aiheena on ollut vieraslajien hallinta. 

Elävää maaseutua taajamiin

Maisema-asiantuntijat toteuttivat opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Elävää maaseutua taajamiin -kiertueen Pohjois-Pohjanmaalla. Infokiertueella tuotiin esille luonnon monimuotoisuuden merkitystä maaseutuympäristössä ja taajamien viheralueiden hoidossa. Vähenevä luonnon monimuotoisuus, maiseman umpeutuminen sekä voimakkaasti lisääntyvä vieraslajiongelma tarvitsevat uusia ja kustannustehokkaita innovaatioita luonnonhoidon järjestämiseen. Kuntakäynneillä nousi esiin myös vesiympäristön merkitys taajamassa luonnon monimuotoisuutta edistävänä tekijänä sekä vesien hallintaan liittyvät kysymykset kuten hulevesikosteikkojen rahoitusmahdollisuudet.

Elävää maaseutua taajamiin -kiertueen käyntejä tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä 13. Näihin tilaisuuksiin osallistui 84 henkilöä.

Kartoituksia ja suunnitelmia Neuvo 2020 -palveluna

Neuvo 2020 -työn kautta tarjottiin tiloille mahdollisuuksia maiseman- ja luonnonhoidon kohteiden tilakohtaiseen tarkasteluun yhteensä 14 kertaa. Myös kosteikkokohteiden tukimahdollisuuksia ja luonnonmukaisen peruskuivatuksen aiheita tarkasteltiin Neuvon avulla. Tiloilla kartoitettiin mahdollisia rahoitettavia tukikohteita, mietittiin erityisesti kohteiden laadukasta hoitoa ja puntaroitiin niin talouden kuin ympäristön kannalta parhaita ratkaisuja.

Yrityspalvelut

Portaat yrittäjäksi

Koulutus toteutettiin pienellä ryhmällä kolmen kuukauden aikana. Yrittäjät osallistuivat tapaamisiin jakaen avoimesti omia ajatuksiaan yrityksensä nykytilasta sekä tuotteista, palveluista, markkinoinnista ja niiden kehittämisestä.

Maistuva maaseutu

Maistuva maaseutu -tapahtumana oli vuonna 2019 Osta tilalta -päivä. Oulun Maa- ja kotitalousnaiset osallistuivat päivään 13.9. Ruukin lähi- ja luomuruoka markkinoilla. Tilaisuudessa esiteltiin lähi- ja luomuruoan tuottajia. Lisäksi kerrottiin tuottajille mahdollisuudesta myydä myös ammattikeittiöille, sillä Pohjois-Pohjanmaalla on kiinnostusta myös julkisella sektorilla käyttää lähialueen tuotteita ja luomutuotteita. Tuottajille markkinoitiin Oulun Maa- ja kotitalousnaisten elintarvikealan uutiskirjettä. Uusia uutiskirjeen tilaajia löytyi useita.

Ruoka-, yritys- ja maisema-asiantuntijat valitsivat avoimella nettiäänestyksellä marraskuussa kolmatta kertaa Pohjois-Pohjanmaan Maistuva maaseutu -yrityksen, haku oli avoinna 10.9.-6.10.2019. Tällä kertaa painotettiin ympäristöarvojen, kestävien valintojen ja kiertotalouden huomioimista toiminnassa. Kunniamaininnan saajaksi valikoitui viidestä ehdokkaasta muhoslainen Viskaalin tila -teurastamo ja tilamyymälä.

EU:n nimisuoja

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntijat toteuttivat kolme alueellista EU:n nimisuojainfoa.

Ensimmäinen tilaisuus järjestettiin 22.5. Luonnontuotteet elintarvikkeena – nimisuojaus mahdollisuutena -teemalla yhteistyössä Ruokaviraston kanssa.  Pohjois-Pohjanmaalla on lukuisia pieniä luonnontuotealalla kokonaan tai osittain toimivia yrityksiä, jotka etsivät uusia mahdollisuuksia omien tuotteidensa erilaistamiseen ja markkinointiin.

Toinen EU:n nimisuojatilaisuus pidettiin  9.12. ja kohdennettiin maidon tuottajille ja jalostajille, koska muutamilla toimijoilla on ollut alustavaa kiinnostusta maitojalosteiden vientiyhteistyöhön. Tilaisuudessa pohdittiin esimerkiksi, olisiko leipäjuustolla/ juustoleivällä parempia markkinointimahdollisuuksia nimisuojan avulla. Keski-Pohjanmaalla pidetyssä tilaisuudessa oli noussut alustavaa kiinnostusta punaisen heran nimisuojaukseen. Alueiden maantieteellisen läheisyyden vuoksi Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maitotuotteille voitaisiin hakea yhteisesti nimisuojaa.

Kolmas EU:n nimisuojatilaisuus pidettiin 10.12. ja suunnattiin lihatuotteisiin. Lihantuottajilta on tullut useita yhteydenottoja luonnonlaidunlihan sertifiointiin liittyen. Tilaisuuden ja keskustelun lopputuloksena tuottajat olivat sitä mieltä, että WWF:n luonnonlaidunlihakriteeristö soveltuisi käytettäväksi sellaisenaan tai pienillä korjauksilla. WWF:n mukaan kriteereitä voi vielä muokata. Suomen lammasyhdistys voisi olla yhtenä kokoavana toimijana asian jatkotyöstössä.

Oulu-Popup-maaseutupuoti

Yritysasiantuntijat toteuttivat Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Vaarankulman Joulu-Popup-maaseutupuoti - maaseudun osaajat kaupungissa -tapahtuman 7.-21.12.2019 Oulussa. Tavoitteena oli tapahtuman ja yhteisen toimitilan tarjoamisen kautta saada maaseudun  osaamista esille Oulun kaupungissa. Samalla testattiin Oulun Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijapalveluiden myymistä mikroyrityksille, yhdistyksille ja muille maaseudun toimijoille. Korvausta vastaan tarjottiin esittely-, maistatus- ja myyntitilaa ruokatuotteille, käsitöille tai palveluille. Lisäksi hankkeet esittelivät toimintaansa ja kutsuivat sidosryhmiään tapaamisiin. ProAgria Oulun toimintaa maaseudun asiantuntijaorganisaationa tehtiin tunnetuksi koko tapahtuman ajan.

Tapahtumakokonaisuus sai hyvää palautetta niin omalta väeltä, yhteistyökumppaneilta, esittelijöiltä/asiakkailta kuin kuluttajiltakin. Yhteistyölle toivottiin jatkoa.

Elintarvikehygienia, laatu ja omavalvonta

Ruoka- ja elintarvikeyrityksille suunnattu omavalvontaan ja hygieniaan liittyvä koulutus ja neuvonta ovat tärkeitä yritysneuvonnan palveluja. Hygieniaosaamistestejä eri kieliversioineen, erityishygieniaosaamistestejä, uusintatestejä ja hygieniakoulutuksia järjestettiin eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata yhteensä 16 ja niihin on osallistui160 henkilöä.

Muita elintarvikeyritysten ohjauskohteita olivat muun muassa omavalvontaan, teurastukseen, maidonjalostukseen ja pakkausmerkintöihin liittyvät ohjaukset. Maakuntamme elintarvikealanyrittäjille on lähetetty uutiskirje, jossa on tietoa sekä valtakunnallisista elintarvikealan tapahtumista ja koulutuksista että ajankohtaisista asioista. Uutiskirje on lähetty kerran kuukaudessa, jakelu on noin 300 osoitteeseen. Suoramyynnistä ja pakkausmerkinnöistä on pidetty eri puolilla maakuntaa erillisiä koulutustilaisuuksia yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Elintarvikeyritysten laatutyötä on edistetty muun muassa auditointikäynnein.

Oulun Maa- ja kotitalousnaisten yritysasiantuntija on tehnyt taloushallinnon asiantuntijatyötä tilitoimistopalveluissa, jossa hänellä on ollut 13 elinkeinoverolainmukaista yrittäjäasiakasta. Eri asiantuntijat ovat osallistuneet ProAgria Oulun hallinnoimissa YritysAgro- ja Avaimet yrittäjyyteen -hankkeisiin. Molemmat hankkeet on suunnattu maaseutuyrittäjille.

Järjestötoiminta ja yhteisöllisyys

Toimintavuoden aikana kiinnitettiin edelleen huomioita maa- ja kotitalousnaisten tunnettuuteen, myönteiseen mielikuvaan sekä järjestön vetovoimaisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Vuoden 2019 Maa- ja kotitalousnaiseksi valittiin Helena Lahdenperä Limingasta.

Yhteisöllisyyttä tukivat Naisvoimaa-päivä alkuvuodesta ja Impin päivä kesäkuussa sekä Roskareippailu-liikuntakampanja kevään ja alkukesän aikana. Alueemme yhdistykset lähtivät mukaan kampanjaan ja haastoivat muita yhdistyksiä mukaan.

Oulun Maa- ja kotitalousnaiset ovat jatkaneet kansainvälistymistä pitämällä yhteyksiä Saksan Baden-Württembergin alueen maaseudun naisten järjestön toimijoihin. Tammikuussa molempien alueiden maaseudun naisten tapaaminen järjestyi Grüne Woche -messujen yhteydessä Berliinissä, kevään ja kesän aikana järjestelimme Baden-Württembergin Landfrauenien vierailua Suomeen, joka järjestyi syyskuussa 2019. Vierailu linkittyi osana Pohjois-Suomen AVI-viraston hoitamaa laajaa BW:n hallinnon delegaatiota Ouluun.

Maa- ja kotitalousnaisten järjestön yhdistysten toimintaa tuettiin tekemällä yhdistysvierailuja, joissa perehdyttiin yhdistysten toiminnan suunnitteluun, verkostoitumiseen ja kotitalousneuvonnan teemojen toteuttamiseen. Yhdistysten toimijoita on kannustettu ottamaan käyttöön sähköinen jäsenrekisteri. Tiedottamisessa on käytetty kotisivuja, FB-sivuja sekä Maaviesti -lehteä.  Yksittäiset yhdistykset ovat hoitaneet lukuisia kahvitus- ja ruokailutilaisuuksia eri puolilla maakuntaa.

Kulttuuri- ja opintoretki suuntautui Lappiin. Retkelle osallistui 49 henkilöä. Joulukuulle suunniteltu kulttuuriretki Kemiin jouduttiin perumaan teatterin peruttua näytöksensä.

Oulun Maa- ja kotitalousnaisten edustajat ovat mukana Naisten valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunnassa ja Vapepan Maakuntatoimikunnassa. Paikallisia maa- ja kotitalousnaisia osallistuu koulutuksiin ja erilaisten valmiusryhmien toimintaan. Yhdistysten jäseniä on kannustettu osallistumaan Nasta -harjoituksiin.