Pohjoismaista innostusta jakamassa

Pohjoismainen asiantuntijaryhmä tilavierailulla Mietoisissa

 

Ideoimme työpajassa Varsinais-Suomessa pienryhmätoiminnan malleja yhdessä norjalaisten ja ruotsalaisten kolleegoiden kanssa, jotka ohjaavat nurmiryhmiä. Mukana oli myös muutamia maidontuottajia joka maasta.  Viime vuonna ihmettelimme ruotsalaisten kanssa kuivuuskriisiin vastaamista Norjassa ja nyt pääteemana oli nurmiryhmätoiminnan kehittäminen kaikissa pohjoismaissa.

Omat tekemiset ymmärtää paremmin, kun niitä tarkastelee ja vertailee toisten kanssa. Tilatason muutokset saavat vauhtia, kun pienryhmä on tukena päätöstenteossa.  Yrittäjien tilasokeus kaikkoaa pienryhmissä, joita on pyöritetty Suomessa jo 15 vuotta. Samoin asiantuntijat saavat tekemisiinsä uutta draivia, kun on mahdollisuus tavata saman asian parissa työskenteleviä.

Norjassa on ollut viime vuosina aktiivista pienryhmätoimintaa, jonka periaatteena on kokoontua kolme kertaa vuodessa jakamaan ajankohtaisia nurmiasioita. Suomessa pienryhmätoiminnalla on pitemmät perinteet ja nurmiryhmiä on pyöritetty jo vuodesta 2004. Ruotsalaiset parhaillaan aloittelevat ryhmiensä kanssa.

Länsi-Suomessa on sovellettu Irlannin nurmiryhmätoiminnan pohjalta suomalaisiin olosuhteisiin sopiva ryhmätoiminnan havaintotilamalli, jossa seurataan tavoitteellisesti yhden ryhmäläisen nurmituotannon valintoja ja tulosten kehittymistä koko vuosi.  Tämä toimintamalli kiinnosti kovasti naapurimaidemme ryhmänohjaajia. Kun irlantilainen ryhmä kokoontuu 10 kertaa vuodessa pellolla, on pohjoismaisten ryhmien sovellettava käytännönläheistä ryhmätyyliä umpihankeen paremmin sopivaan malliin.

    

Pohjoismaisessa työpajassa vertailimme eri maiden ryhmämalleja ja ohjaajien ja viljelijöiden ajatuksia siitä, mikä on ryhmätoiminnassa erityisen tärkeää. Innostusta on tartutettava ja kokemuksia jaettava avoimesti, että päästään muutosten toteuttamisen tasolle. Seurantamittarit jäsentävät tavoitteiden toteutumista.

Paimion nurmiryhmän viime vuosina havaintotiloina toimineet yrittäjät heittäytyivät pienryhmäpäivädemoon. Pidimme lyhyen tapaamisen pöydän ääressä ja pellolla ja mukaan ryhmän tunnelmaan pääsi muutama viljelijä myös Ruotsista ja Norjasta. Muu porukka seurasi tilannetta ulkoringissä. Demoryhmän kuulumiskierroksella käytiin läpi ryhmäläisten satotilanne alkukesältä, perehdyttiin tarkemmin havaintotilan tuloksiin, havainnoitiin yhdessä havaintotilan nurmien tilannetta ja tehtiin yhteenvetona ideointikierros, jonka pohjalta havaintotilan isäntäväki pääsee parempiin tuloksiin helpommin. 

Vertailimme yhteisten päivien aikana myös käytännössä nurmihavainnoinnin tyylejä vaihdellen pareja ja ryhmiä. Kuinka käytännössä tutkitaan tiheyttä ja juuriston rakennetta ja kuinka mitataan satoa? Mitä työkaluja naapurimaiden kolleegoilla on käytössään pellolla ja nurmiryhmissä? Ryhmätöinä pohdimme monia ajankohtaisia nurmikysymyksiä ja vertailimme, miksi erimaalainen näkee saman asian eri tavalla. Tätä ideointia jatkamme ensi vuonna Ruotsissa.

Norjalaisen nurmineuvonnan koordinaattori Ragnhild Borcherius totesi, että miksi he Norjassa hakisivat nurmitietoa kauempaa, kun naapurimaissa on niin paljon mielenkiintoista ja vieläpä samantyyppisessä ilmastossa.

Jatkossa meillä on käytössämme naapurimaiden kolleegoiden kanssa kehitetyt ideat ja jo aiemmin testaamamme kansainvälinen viljelijävaihto, mutta samalla myös ohjaajavaihto. Näin kaikkien maiden ohjaajien ja maatilayrittäjien ammattitaito laajenee.  Kaupan päälle ohjaajan innostus tarttuu ryhmään -ja toisinpäin.

 

 

Nurmityöpajan yhteenvetona oli ryhmää eniten puhututtaneiden ammattiasioiden lista, jonka ohjaajamme Oona Laaksonen ja Riikka Mäkilä esittelivät:

 

Pohjoismaisen työpajan järjesti Aikaa On -hanke, jonka osatavoitteena on kehittää pienryhmätoiminnan malleja sekä etsiä ja jakaa kansainvälistä tietoa ja kokemuksia.

 

Kirjoittaja:

Anu Ellä, ProAgria Länsi-Suomi

Tärkeintä on innostus! (Menossa suomalais-norjalais-ruotsalainen letkajenkka)

Jaa

Facebook Comments Box

Lisää kirjoituksia

joulukuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

Muualla blogeissa