Jahkailun aika on ohi!

Hyvä ei riitä, jos tavoite on korkealla, huomasivat lännen johtamisryhmäläiset.

Johtamispienryhmien opintomatka Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalle sai Länsi-Suomen huippuviljelijöihin uutta potkua kehittää tilan johtamista. Vierailimme maito- ja lihanautatiloilla keskittyen erityisesti tilojen kokonaisuuden hallintaan ja johtamiseen. Jahkailun aika on ohi!

Yrityksissä joiden johtamiseen tutustuimme, oli mahtava tekemisen meininki. Samalla korostui, että ihailtavaa ei ole perinteiseen maatalouskulttuurityyliin mahdollisimman iso työtuntimäärä vaan tehokas ja mielekäs työtuntimäärä, jossa tehdään oikeita asioita oikein. Osalla tiloista pääosin keskustelimme heidän johtamistyylistään, kun taas osalla seurasimme aamutöitä pienissä porukoissa. Mahtava tekemisen meininki oli myös meidän viljelijäporukalla. Toisena aamuna kokoonnuimme kello 5.30 aamulla hotellin aulassa, jotta olimme tekemisen tapoja seuraamassa ensimmäisen tilan aamutöillä. Viidentoista asteen pakkasessa olikin raikasta havainnoida erityisesti appeen tekoa.


 
Johtamalla saa aikaa. "Meillä ei ole navetan toimistolla sohvaa, koska tykkään asua kotonani", kertoi eräs yrittäjistä. "Kuka ihminen on tehokas, jos tekee hirveän pitkää päivää koko ajan?" Toinen totesi, että jos tekee mieli lähteä kahville, sitten lähdetään. Kun työt tekee mahdollisimman helpolla tavalla ja välttää turhia askeleita, jää aikaa tehdä hommat järkevässä aikataulussa ja vieläpä hyvin. Kolmas kertoi, että kaikki työvaiheet on mietittävä ja kyseenalaistettava läpi ja suunniteltava niin, että kaikesta idioottimaisesta käsityöstä päästään eroon.    

Ryhmäläisemme pohtivat, että oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla, kuinka monella eri tyylillä on mahdollista tehdä sujuvasti eri tiloilla. Klassinen selitys ”Tilakohtainen juttu” pitää siis paikkaansa.  

Valkotaulujen käytöstä ilmeni, että vain jos tauluja on helppo käyttää, niihin tulee kirjattua tärkeät asiat säännöllisesti. Ja vain ajantasalla olevista valkotaulutiedoista on hyötyä. Tanskalaisten opit hyvien tussien tärkeydestä osoittautuivat järkeviksi. Moni ryhmäläinen aikoi ottaa omalle tilalle sopivan valkotaulumallin vielä aktiivisempaan käyttöön. Eniten innosti valkotaulutyyli, jossa joka työpisteessä on helppo paikka  huomioille ja jokainen päivittää tietoja aktiivisesti.

Myös useampi porukastamme aikoo ottaa WhatsApp-ryhmän tai jaetun sähköisen kalenterin työporukan sisäiseksi työkaluksi. Tietojen pitää kulkea viipymättä ja tallentua paikkaan, josta jokainen ne näkee. Tärkeäksi koetaan myös ideataulu, johon jokaisella on oikeus ja velvollisuus kirjata työn lomassa ohimennen viikon onnistumisia ja kehitysideoita. Nämä huomiot otetaan sitten viikkopalaverissa käsittelyyn ohjatusti.