Taimi Mahosenaho

Maisema- ja ympäristöasiantuntija
ProAgria Oulu
Oulun Maa- ja kotitalousnaiset
taimi.mahosenaho@maajakotitalousnaiset.fi 040 551 7807
Kauppurienkatu 23, 3. kerros
90100 Oulu
Työhöni kuuluvat maaseudun maisemaan ja ympäristöön liittyvät asiantuntijatehtävät. Koulutukseltani olen suunnitteluhortonomi ja puutarhaopettaja. Työni puolesta olen kouluttautunut ja työskennellyt pari vuosikymmentä maaseutuun liittyvien ympäristöasioiden parissa. Olen suorittanut myös erityisammattitutkinnon Biotalous-Inno-valmennusohjelmassa, joka liittyy maaseudun vihreän kasvun aineellisten ja aineettomien vahvuuksien nostamiseen Suomen voimavaraksi.
Olen toiminut projektipäällikkönä muun muassa maatalouden ympäristökorvausjärjestelmiin, bioenergiaan, maiseman- ja luonnonhoitoon, tieympäristöön, vieraskasveihin ja kylämaisemiin liittyvissä EU-projekteissa. Myös erilaiset ympäristötapahtumat ja kampanjat maaseudun asukkaille kuuluvat työnkuvaani.
Biotalouteen liittyvä Oulun Seudun BiotalousLeader on ollut työtehtäväni viime vuosina. Hanke sai myös tunnustusta ja esiteltiin Eurooppalaisen maaseutukehittämisen ENRD-verkoston biotalouden teemaryhmässä (sivut 26-27). Lisäksi olen tehnyt hanketyötä vieraskasvien hallintaan liittyvän yrittäjyyden parissa.