Säännöllinen jaloittelu kantaa pitkälle

23.04.2018

Terveydenhuoltokäynnillä tilalla tuli puheeksi vedinpolkemien lisääntyminen ja siitä aiheutuneet harmilliset poistot hyvien vanhojen lehmien kohdalla. Asiaa pähkäiltiin vähän aikaa emännän ja isännän kanssa. ”Onko parsimatot muuttuneet yhdessä vuodessa liukkaammiksi vai lehmät riippatissisemmäksi? Mitä muita muutoksia on ollut?”  kyselin. ”No viime talvena oli niin jäätikkäiset kelit, että ei saatu lehmiä ulos paria kertaa viikossa niin kuin aiemmin” äkkäsi sitten emäntä. ”Sitten kun saatiin niin revittelivät niin pahoin että siinäkin tuli sitten yhdelle loppu. Olisikohan ne tulleet kömpelömmiksi parsissakin?”  Bingo!

Säännöllisellä jaloittelulla on siis kauaskantoisia vaikutuksia. Tällä kyseisellä tilalla oli jaloiteltu ja laidunnettu jo monia vuosia. Kyselin, että mitenkä he totuttavat eläimet siihen, ja onko se kova työ. Emäntä viittilöi minut ratkaisua katsomaan: yhdestä vasikkakarsinasta oli vapaa pääsy ympäri talven ulkoaitaukseen, jossa oli samaa sähkölankaa kuin lehmillä myöhemmin tarhassa ja laitumella.

Jokainen vasikka oli vuorollaan tässä karsinassa ja tottui ulkona oloon. Muoviliuskeverhoilla suojattu ovi pistettiin päiväksi auki aina sään salliessa. Totutus tapahtui siis vasikkana ollessa pitkin talvea, eikä siten hiehojen ja lehmien laiduntamisen ja jaloittelun aloittamiseen liittynyt minkäänlaista stressiä, kun ne olivat sen opetelleet jo vasikkana ja se jatkui läpi talven. Helppoa kun sen osaa!

Laiduntamisen tai jaloittelun järjestäminen ei ole täysin vaivatonta, mutta siihen on olemassa hyviä käytäntöjä tiloilla. Monesti tilalla, joka ei ole laiduntanut, suurin työ liittyy oman ajatusmallin muuntamiseen. Pelko karkaamisesta on suuri. Karkaaminen on todennäköisempää, jos eläimet ovat pelokkaita. Myös vanhempien eläinten oppimiskyky on huonompi kuin nuorten. Siksi vasikoille jaloittelun ja ulkona olon opettaminen on suurta viisautta.

Myös ihmiseen totuttaminen on tärkeää. Itse sain joskus vuosia sitten olla mukana hakemassa 30 päistä hieholaumaa Tukholman lähiöalueelta. Jahtaamisesta ei tarvinnut puhua, kun hiehot oli totutettu siihen, että ihminen tuo ämpäristä väkirehua joka päivä pienen määrän. Niin marssi hieholauma takasin omaan aitaukseensa sinisen ämpärin perässä. Keppiä tarvittiin lähinnä siihen, että innokkaimmat yrittivät tyhjentää ämpärin jo matkalla.

 

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.