Perehdytys on rikkaus

1 min lukuaika

Uratarinat

Hyvää perehdytystä on antaa uudelle työntekijälle selkeästi tietoa työpaikan toimintatavoista sekä tukea ja opastusta työtehtäviin riittävän pitkään. Se voi myös innostaa perehdyttäjää näkemään uusia puolia työssään.


Talousasiantuntija Esko Ojalehto on kulkenut alusta lähtien monen kollegansa rinnalla. Mitä perehdytys antaa kokeneelle asiantuntijalle? Miten sen kokee uusiin saappaisiin astuva asiantuntija?

Esko Ojalehto:

– ”Mene ja opettele” olivat saatesanat oman työurani alussa. Siksi olen mielelläni auttanut uusia asiantuntijoita työn alkuun. Perehdytys on rikkaus, se vaatii pitämään oman osaamisen kunnossa ja samalla oppii aina itsekin. Nuori asiantuntija voi oivaltaa asioita ja käyttää tietokonetta minua joustavammin. Itselleni suurin haaste on, että maltan olla hiljaa ja antaa uudelle tekijälle tilaa.

Tuomo Heikura:

– Perehdyin Eskon mukana tilakäynneillä asiakastyöhön ja sain samalla asiakaskontakteja. Olin mukana tekemässä maatilojen veroilmoituksia sekä suunnittelemassa investointeja ja maatilakauppoja. Myös EU-tukihaku ja viljelysuunnittelu tulivat tutuiksi. Vierioppimisesta kokeneen talousasiantuntijan rinnalla oli suuri etu perehtymisvaiheessani. Sain tietoa ja varmuutta omaan asiantuntijatyöhön.