Peltojen kunnostus -kirja ilmestynyt viljelyn ammattilaisille

Uusi Tieto tuottamaan -kirja, Peltojen kunnostus on peltoviljelyn ammattilaisille 12.10.2017 ilmestynyt teos. Monipuolisesti aihetta käsittelevästä kirjasta saa tietoa peltojen parempaan kasvukuntoon ja sen myötä peltoviljelyn taloudellisen kannattavuuden parantamiseen - olennaisiin asioihin kasvintuotantotilojen näkökulmasta.
 

Peltojen kasvukunto, vesitalous ja maan rakenne ovat juuri nyt ajankohtaisia aiheita. Oikukkaina kasvukausina erottuvat selkeästi hyvät ja huonot lohkot, hyvä ja huono kasvukunto ja perusparannusten tarve. - Peltojen hyvä kasvukunto on tuottavan viljelyn perusta. Se on lähtökohta sekä määrällisesti että laadullisesti hyvien satojen tuottamiseksi. Pelloilta pitää saada satokiloja riittävästi viljelyn kustannusten kattamiseksi ja tuotannon kannattavuuden varmistamiseksi, toteaa johtava asiantuntija Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.

 

Lapion pisto paljastaa pellon tilan


Toimiva vesitalous ja maan rakenne parantavat merkittävästi myös viljelyvarmuutta ja ravinteiden hyväksikäyttöä yhä yleisimmin esiintyvissä äärevissä sääolosuhteissa. – Huono vesitalous on usein merkittävin syy maan rakenne- ja tiivistymisongelmiin. Pellon tiivistymisen vaikutus sadontuottoon saattaa peittyä muiden viljelytoimien tehostamisen alle, painottaa Peltonen.
 

Peltosen mukaan maan kasvukunnon arviointiin ja testien tekemiseen kannattaa ottaa asiantuntija mukaan ja analysoida yhdessä muiden aineistojen ja tulosten kanssa, mitä pellolla kannattaa viljellä tai mitä kunnostustoimenpiteitä tehdä.

 

Pintaa syvemmälle Peltojen kunnostus -kirjan avulla

 

Peltojen kunnostus -kirjassa selvitetään peltojen kasvukuntoon vaikuttavia tekijöitä, miten niitä ylläpidetään ja huolletaan viljelyssä. Kirjassa havainnollistetaan käytännön esimerkkien avulla kasvukunnon ja maan rakenteen arviointikeinoja pellon tuottokyvyssä havaittujen ongelmien selvittämiseksi ja syiden paikallistamiseksi.

 

Painotuksena kirjassa on tuoda esille eri tilanteisiin sopivia peltojen kunnostustoimia, joilla voidaan ylläpitää ja parantaa hyvätuottoisten lohkojen sadontuottokykyä ja korjata heikkotuottoisten lohkojen kasvukuntoa. Tavoitteena on, että saadaan oikeat ja kannattavimmat toimenpiteet kullekin peltolohkolle. 

 

Kirjan ovat kirjoittaneet Suomen parhaat alan asiantuntijat. Kirjan sisältösuunnittelusta on vastannut työryhmä, johon ovat kuuluneet: Laura Alakukku ja Markku Yli-Halla Helsingin yliopistosta, Helena Äijö Salaojayhdistyksestä, Tuomas Mattila Kilpiän tilalta sekä Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta. Kirjassa on runsaasti tietoa, kokemuksia ja käytännön havaintoja peltojen kunnostuksesta.

 

Kirja ilmestyy KoneArgiassa 12.10.2017. Käytännön Maamiehen kestotilaajat saavat kirjan tilaajaetuna 10/2017-lehden liitteenä. Kirja on tilattavissa ProAgrian verkkokaupasta: proagriaverkkokauppa.fi

 

Lisätietoja

johtava asiantuntija Sari Peltonen, puhelin 050 341 4406, sari.peltonen@proagria.fi

markkinointi ja viestintäjohtaja Suvi Anttila, puhelin 040 560 8551, suvi.anttila@proagria.fi

 

Medialle: Jos haluat arvostelukappaleen kirjasta tai kirjan kannen kuvan uutisointiin, laita viestiä kustannustoiminnan koordinaattorille Paula Rinteelle puhelin 040 356 2486, paula.rinne@proagria.fi

Jaa

Artikkelit

  • Viljelysuunnittelu

    Otamme huomioon tavoitteesi, sopivat kasvit ja viljelymenetelmät, ympäristönäkökohdat ja talouden.

  • Peltomaan laatutesti

    Monipuolinen tieto viljelymaan laadusta auttaa ylläpitämään ja parantamaan pellon kasvukuntoa ja sadon muodostukseen vaikuttavia tekijöitä.

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.
  • Rahat riittämään!
    Helppoutta ja onnistumisia talouden, markkina-, ja tukiriskien hallintaan.