Maveplanin toiminta laajenee Etelä-Pohjanmaalle

2 min lukuaika

Uutinen

ProAgria Etelä-Pohjanmaa luovutti liiketoiminnan siirtona salaoja- ja mittauspalvelut Maveplan Oy:lle

Salaojakuva drone 002 0

Maveplan Oy:n toiminta on laajentunut vuoden alussa (1.1.2020) Etelä-Pohjanmaalle. ProAgria Etelä-Pohjanmaa on ostanut 20 % omistusosuuden yhtiöstä. Samassa yhteydessä ProAgria Etelä-Pohjanmaa luovutti liiketoiminnan siirtona salaoja- ja mittauspalvelut Maveplan Oy:lle.

- Tällä muutoksella haluamme taata sen, että Etelä-Pohjanmaalla salaojapalvelut kehittyvät ja vahvistuvat entisestään. Se on oleellinen osa maakuntamme maataloutta, kertoo ProAgria Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Henri Honkala.

- Maataloustoimiala kehittyy huimaa vauhtia eikä meillä ole ollut riittäviä resursseja varmistaa sektorin kehitystyötä. Haluamme olla edelleen mukana vesitalouden kehittämisessä ja taata sen, että asiakkaille on maakunnassa tarjolla laadukkaita kuivatuspalveluita. Osakkuus Maveplanissa mahdollistaa tämän, Honkala jatkaa.

- Etelä-Pohjanmaa on vireää maatalousaluetta. Seinäjoen seutu kasvaa ja kehittyy voimakkaasti. Laajentumisemme tarjoaa meille mahdollisuuden päästä tälle vireälle ja kehittyvälle markkina-alueelle, toteaa Maveplan Oy:n toimitusjohtaja Olli Utriainen.

- Haluamme olla johtava maankuivatukseen ja peltojen vesitalouteen liittyvien suunnittelupalvelujen tuottaja alueen maatalousasiakkaille. Uskomme, että vesistösuunnitteluosaamisellemme on tilausta Etelä-Pohjanmaan rakennetuihin vesistöihin liittyvissä hankkeissa. Tavoitteenamme on saada myös jalansijaa alueen kunnallistekniikan suunnittelutöissä, kertoo Olli Utriainen.

Liiketoiminnan siirron yhteydessä neljän salaoja- ja mittauspalveluluita tekevän asiantuntijan toimipisteet pysyvät ennallaan Seinäjoella ja Kauhajoella. Heidät tavoittaa entisistä puhelinnumeroista.

Maveplan Oy

Maveplan Oy on vesitalouden suunnittelutöihin keskittynyt yhtiö, jolla on maatalouden kuivatus- ja vesitalous­suunni­t­te­lu­palvelujen osalta vahva asema. Yritys on kehittänyt viime vuosina kunnallis- ja geotekniikan suunnittelupalveluita uusiksi osaamisalueiksi.

ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry

ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry vastaa maatilayrittäjien palvelutarpeisiin tarjoten kattavasti palveluita maatiloille. ProAgria Etelä-Pohjanmaalla työskentelee 90 maatalouden asiantuntijaa.