Maatalousyrittäjille tukea talousasioissa

2 min lukuaika

Uutinen

Maatalousyrittäjien talousosaaminen on keskeistä yritysten menestymiseksi.

Kuva: Vesa Hovi, Vekkuva Oy

ProAgria ja OP Ryhmä tarjoavat talousvalmennuksia sujuvoittamaan arkea

Maatalousyrittäjien talousosaaminen on keskeistä yritysten menestymiseksi. OP Ryhmä ja ProAgria yhdistävät voimansa tarjoamalla maatilayrittäjille talousvalmennuksia. Valmennusten tavoitteena on tehdä talousasiat tutuiksi ja saada tulosjohtaminen vakiintumaan maatilayrittäjyyden perustaksi.

Osuuspankeissa on havaittu, että maatalousyrittäjät kaipaavat tukea talousasioiden hallintaan erityisesti yrityksen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Myös investointiaikeissa olevat ja jo investoineet tilat hyötyvät talousvalmennuksesta.

- Järjestimme ensimmäisen maatalousyrittäjien talousvalmennuksen ProAgrian kanssa vuonna 2019. Valmennus oli menestys, ja saimme hyvää palautetta osallistujilta. Palaute rohkaisi laajentamaan talousvalmennustarjontaa. Uusi valmennusryhmä alkaa jälleen elokuussa, kertoo OP:n maa- ja metsätalouspalveluiden johtaja Teppo Pöllänen.

Koulutusten opit ovat näkyneet osallistujien toimissa. Kassanhallinta ja oman talouden suunnitelmallisuus ovat parantuneet selvästi. Nämä taidot edesauttavat yritysten menestymistä ja helpottavat asiakkaan ja pankin yhteistyötä.

Tulosjohtaminen osaksi maatilayrittäjyyttä

Talousvalmennuksissa keskitytään siihen, että yrittäjä oppii tulkitsemaan omia talouden tunnuslukujaan ja johtamaan yritystään niiden pohjalta.

- Talouden ei tarvitse olla vaikeaa, vaan siitä voidaan tehdä miellyttävä ihmisen tai yrityksen kokoinen asia, kertoo valmennuskokonaisuudesta vastaava johtava asiantuntija Ari Nopanen ProAgria Keskusten Liitosta. Valmennuksessa talousasioita opitaan konkreettisten esimerkkien ja harjoituksen kautta. Jokainen yrittäjä laskee esimerkiksi kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta yrityksensä todellisten lukujen kautta. Näin opeista saa parhaan hyödyn irti, Nopanen kannustaa.

Valmennuksesta yrittäjät saavat eväitä yrityksen talouden hallintaan. Arjen tukena maatalousyritysten talousjohtamisessa ja kehittämisessä toimivat ProAgria keskusten asiantuntijat.

- Meille on tärkeää, että yrittäjät oppivat aina kanssamme uutta taloudesta, oli sitten kyseessä valmennus tai asiakastapaaminen. Sparrauksesta asiantuntijan kanssa saa hyvää tukea ja kumppanuutta pitkälle ajalle, kertoo Nopanen ja vinkkaa, että jokaisella tilalla kannattaa hyödyntää talouden kumppani ProAgriasta.

Lisätietoja

OP Maatalouspalvelupäällikkö Matti Roms, puh. 050 575 1884, matti.roms@op.fi

ProAgria Keskuksen Liitto, johtava asiantuntija Ari Nopanen, puh. 0400 432 582, ari.nopanen@proagria.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja yli 12 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. www.op.fi

ProAgria on maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa. www.proagria.fi