Voittajat:
 
    2007 Itikan maatila ja Savon Siemen Oy
    2004 Puurin Kanala
    2005 Satakunnan Taimitukku
    2003 Tynkkylän Lomaniemi
    2009 Vaissi Oy
    2008 Vehviläisen tila
    2002 Virolan puutarha
 
 
   Kunniamaininnat:
 
    2009 Parkinniemen Puutarha Oy
    2009 Makkosen maatila
    2008 Taulun Kartano
    2008 Lehmonkärki
    2008 Lapaton tila
    2007 Kumpulan maatila
    2007 Jaakkolan tila
    2006 Taimitarha Timo Korhonen Oy
    2006 Perälän maatila
    2006 Karvian Hirsirakentajat
 
 

Etusivu / Vuoden Maatilat / 2009 Vaissi Oy

 

2009 Vaissi Oy:
Vaissi Oy, Maria ja Juho Vaissi, Haapamäki

 

Vuoden Maatila 2009: Vaissi Oy, KEURUU

Kaali ja keuruulainen Vaissin tila ovat kuuluneet yhteen 1940-luvun alusta saakka. Vuonna 1972 alkanut kaalinlehtien esikeitto on kehittynyt niin, että vuonna 2004 kaalin prosessointi päätettiin eriyttää tilan toiminnasta omaksi yhtiökseen. Tehokas tuotanto, selkeään strategiaan nojautuva johtaminen sekä innovaatioiden ennakkoluuloton käyttöönotto toivat Vaissi Oy:lle vuoden 2009 Vuoden Maatila -palkinnon.

Vaissi Oy on elintarviketeollisuuden sopimustuottaja, joka myy erilaisia kaalikääryleitä tuoreena ja pakastettuna sekä esikeitettyä kaalinlehteä ja -massaa pakastettuna. Tuotannosta 90 % menee kotimaan markkinoille, 10 % viedään Ruotsiin. Sopimustuottajilta ostetaan 2,1 milj. kiloa kaalia. Kääryleitä tehtaalla valmistuu 11 milj. kappaletta. Sesonkiaikaan Vaissi Oy työllistää 70 ihmistä ja ympärivuotisesti nelisenkymmentä.

Vuoden Maatila -arvioinneissa todettiin, että määritetty strategia ohjaa vahvasti suunnittelua ja investointeja. Tuotantoprosessit ovat tehokkaita ja lähes virheettömiä ja tuotannon tunnuslukuja seurataan säännöllisesti. Luovat ratkaisut on otettu tehokkaaseen käyttöön.

Juureva perheyhtiö

Vaissi Oy:n pääomistajat ovat sisarukset Maria ja Juho Vaissi. Vähemmistöosakkaina ovat heidän vanhempansa Saara Ampiala-Vaissi ja Jaakko Vaissi, jotka ovat kehittäneet toiminnan nykyiseen muotoonsa. Toimitusjohtajana on FM Jyrki Leijala.

Sekä Vaissi Oy:ssä että Vaissin tilalla on vuonna 2008 tehty sukupolvenvaihdokset. Maria on Vaissi Oy:n palveluksessa projektivastaavana ja Juho jakaa aikansa maatilan ja Vaissi Oy:n kesken.

Vaissin tilalla on ollut lypsykarjaa vuoteen 1967 ja kanoja vuoteen 2003 saakka.- Kaalin viljelyn aloitti 1940-luvun alussa tilan silloinen isäntä, isoisäni Ilmari Vaissi. Markkinatilanteet vaihtelivat ja vuonna 1972 aloitettiin kaalinlehtien esikeitto. Kaalikääryleiden valmistus aloitettiin vuonna 2001, kertoo Juho Vaissi

- Yhdeksi yrityksen käännekohdaksi voisi todeta työsuojelupiirin tarkastajan vierailun v. 1974. Hän totesi silloisen keittomenetelmän liian vaaralliseksi ja antoi kaksi kuukautta aikaa korjata tilanteen, kertoo Juho Vaissi. Siihen vaateeseen Jaakko Vaissi vastasi kehittämällä kaalin esikypsennysmenetelmän, johon tuotanto pohjautuu vielä nykyäänkin.

Vaissin tilalla kasvatettiin tarvittavat kaalit vuoteen 1987 saakka, minkä jälkeen raaka-aine on ostettu sopimustuottajilta. Nyt tilan 110 peltohehtaaria kasvavat rehuviljaa ja nurmea, jotka myydään lähialueelle.

Vaissi Oy sijaitsee maatilan pihapiirin läheisyydessä, maatila vuokraa rakennuksia osakeyhtiölle sekä kasvattaa joka vuosi koeviljelyssä olevat kaalit.

Jatkuvaa kasvua

- Yhtiön tuotanto on kasvanut koko ajan. Reseptien määrä on noussut kymmenestä noin pariinkymmeneen ja se kertoo samalla, että olemme saaneet uusia asiakkaita. Alussa reseptit tulivat asiakkailta, nyt olemme voineet tehdä tuotekehitystä niin itse tuotteissa kuin pakkauksissakin heidän kanssaan, toimitusjohtaja Leijala kuvaa muutosta. - Viime aikoina joka vuosi on investoitu. Tuotantotilojen pinta-ala on nyt noin 1900 m2. Tänä vuonna on investoitu tuotantoon liittyviin laitteisiin, Leijala kertoo.

- Olemme rakentaneet paljon. TE-keskuksen rahoituksen ja hyvin yhteistyökumppaneiden avulla se on ollut mahdollista. Yhteistyökumppanit ovat olleet joustavia ja olemme onnistuneet saamaan valmista joskus tiukoillakin aikatauluilla, sanoo Juho Vaissi.

Luotettava laatu

Vuoden Maatila -valinnan yhtenä perusteluna mainittiin yhtiön liki virheettömät prosessit. Jyrki Leijalan mukaan se tarkoittaa varmistettuja prosesseja. - Melkein kaikissa osavaiheissa on varajärjestelmä. Yksi esimerkki laadunvarmistuksesta on pakattujen, myyntivalmiiden tuotteiden läpivalaisu, hän sanoo.

- Meillä on käytössä ISO 22000 -standardin mukainen sertifioitu laatujärjestelmä. Ulkopuolinen auditoija käy yhdeksän kuukauden välein yrityksemme toimintaa läpi, sanoo Maria Vaissi.

- Tärkeä osa laatua on luotettavat raaka-aineentuottajat sekä osaava henkilökunta. Olemme saaneet hyvin työvoimaa, sillä valmista ammattitutkintoa ei tarvita. Henkilökunnassamme on ihmisiä puusepästä merkonomiin. Panostamme perehdytykseen täällä paikan päällä. Nyt 13 vakituista työntekijää on aloittanut työn ohessa elintarvikealan ammattitutkinnon suorittamisen, kertoo Maria Vaissi.

Strategiaan pohjautuva johtaminen

Vaissi Oy:n vahvuus on Jyrki Leijan mukaan se, että on keskitytty tiettyyn tuotelinjaan ja yritetty olla siinä hyvä. - Teemme sitä, mitä osaamme parhaiten. Tavoitteena on valmistaa maan maistuvimmat kaalikääryleet niin, että asiakas voi luottavaisin mielin ne myydä edelleen, sanoo Maria Vaissi.

Taloutta ja tuotannon tehokkuutta seurataan tarkasti. - Investoinnit on pidettävä suhteessa liikevaihtoon. Meillä on omat kassanhallinta- ja tuotannonseurantajärjestelmät, joista saadaan nopeasti tunnuslukuja päätöksenteon pohjaksi, toimitusjohtaja Leijala sanoo.

Sekä asiakkailta tulevat palautteet että henkilöstöltä tulevat aloitteet käsitellään ja niitä hyödynnetään kehittämistyössä.

Luova mieli

Monet Vaissin tilan ja Vaissi Oy:n tekniset ratkaisut ovat Jaakko Vaissin kehittämiä. Niistä tärkein ehkä on kaalin esikypsennysmenetelmä. Haastatteluhetkelläkin Jaakko Vaissilla oli korjaamolla uusi ratkaisu työn alla. - Yhtiön toimiala on erityinen ja kaikkiin prosesseihin ei löydy valmista menetelmää, sanoo Jyrki Leijala.

- Maailmalta löytyvät ratkaisut voivat olla liian kalliita, jolloin vaihtoehdoksi jää kehitellä itse. Vahvuudeksi se kääntyy siinä, että muutostarpeeseen pystytään vastaamaan suhteellisen nopeasti, kertoo Maria Vaissi.

Jaakko ja Juho Vaissi vastaavat Vaissi Oy:ssä kunnossapidosta ja uudesta tekniikasta oman sähkömiehen ja huoltopäällikön kanssa.

Ympäristö huomioon

Laitoksen ympäristövaikutuksia mitataan ja ne ovat yksi tekijä investoinneista päätettäessä. - Jätteet lajitellaan huolellisesti ja paalataan, jolloin ne päätyvät oikeisiin paikkoihin ja kuljetuskustannuksissa säästetään, sanoo Maria Vaissi.

- Yksi esimerkki ympäristövaikutusten huomioimisesta on riisinkeitossa syntyvän jäteveden määrän puolittaminen. Lisäämällä hieman energiankulutusta toisessa paikassa, pystyimme puolittamaan jäteveden määrän. Myös jäteveden pH lasketaan jo tehtaalla sovitulle tasolle. Jonkun verran on myös lämmön talteenottoa, kertoo Jyrki Leijala.

Vaikka tuotanto on lisääntynyt, sähkönkulutus on pystytty pitämään kurissa.  - Uudet pakastustunnelit ovat energiatehokkaita ja valaistuksessakin olemme siirtymässä lähestymisvalaisusysteemiin, Leijala jatkaa.

Kaalikääryle on kansainvälinen

Kaalikääryle on tuttu monissa Euroopan maissa. - Reseptit vain vaihtelevat. Yhdessä maassa kaalikääryle on makea, toisessa ei, kertoo Jyrki Leijala.

Ruotsin viennistä Vaissi Oy:llä on jo kokemuksia. - Venäjän markkinamahdollisuuksien kartoitus on hyvällä mallilla, mutta tämä yleinen taloustaantuma rauhoittaa tilannetta. Mikään ei estä katsomasta muuallekin, sanoo Jyrki Leijala.

Jatkuvaa oppimista

Vuoden Maatila -valinnan perusteluissa sanotaan, että osaamisen ja hiljaisen tiedon siirtyminen on varmistettu yhdessä tekemällä. Sen lisäksi sekä Maria että Juho Vaissilla on ammattitutkinnot, jotka ovat antaneet heille yrityksen tarvitsemaa osaamista. Maria on bio- ja elintarviketekniikan insinööri AMK ja Juho on tradenomi AMK. - Joka päivä tässä oppii. Alaa seuraamme osallistumalla messuille, erilaisiin koulutuksiin ja seminaareihin, sanoo Maria Vaissi.

Työn vastapainoksi sekä Leijala että Vaissit harrastavat liikuntaa. Toimitusjohtaja Leijalan sydäntä lähellä on myös klassinen musiikki. Juho Vaissi sanoo, että maatilan työt vuoden kiertoineen tuovat jo vaihtelua. - Minulla on koiranpentu. Sen kanssa liikkuminen ja sen kouluttaminen ovat hyvää vaihtelua, Maria Vaissi sanoo.

Teksti ja kuva: Marjo Marttinen, erikoisviljelyneuvoja ProAgria Keski-Suomi

Vaissi Oy

Maria ja Juho Vaissi

kaalin jatkojalostus

ha

ha

www.vaissi.fi

Riihontie 536 C
42800  Haapamäki
Puh. 014 7544 630

 
 
   
 
 
 
© 2010 ProAgria Maaseutukeskusten Liitto
Pääsivulle Tietoa sekä ilmoittautuminen Voittajien esittelyt Nettipäiväkirja