Etusivu / Ympäristö / Tulokset / Yhteisöllisyys ja talkooperinne
 

Yhteisöllisyydellä ja talkooperinteellä on merkittävä rooli maisemanhoitotyössä sekä maisemallisten arvojen esilletuonnissa

Maiseman ja luonnon hoitamista arvostetaan yhteiskunnassa yhä enemmän. Maa- ja kotitalousnaisten maisemanhoidon neuvojat ovat olleet edelläkävijöitä ja heitä arvostetaan osaavina  maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijoina. Neuvonnan kohderyhmiä ovat maaseutuyritykset, kylät ja taajamat. Maisemanhoidosta on tulossa yhä vahvemmin myös yrittäjyyttä.

Maa- ja kotitalousnaisten maisemanhoidon neuvojien opastamat kyläkävelyt ja erilaiset talkoot ovat oivia tapoja saattaa maaseudun asukkaita yhteen pohtimaan ja kunnostamaan omaa lähiympäristöään. Tulokset ovat erittäin hyviä ja kannustavia.

Talkoot ovat yksi yhteisöllisyyden muoto, ja ne kasvattavat sosiaalista pääomaa. Erilaisin tutkimuksin on osoitettu, että sosiaalisella pääomalla on tapana lisätä myös fyysistä ja psyykkistä terveyttä, vaurautta ja innovaatioita.  Sillä on kulttuuria rikastava, mutta myös taloudellinen ja terveydellinen merkitys.

 

 

1. Yritystoiminta ja ympäristö
2. Hoidettu kulttuurimaisema
3. Taajamien maisemanhoito
4. Yhteisöllisyys ja talkooperinne