Maatalousyrittäjät kokevat työkykynsä kaikkein heikoimmaksi; he kokevat runsaasti sekä terveyteen, työn fyysiseen ja henkiseen rasitukseen että työmotivaatioon liittyviä työssä jaksamisen ongelmia.
ProAgria Etelä-Savon, ProAgria Pohjois-Savon, ProAgria Kymenlaakson ja ProAgria Keski-Suomen yhteistyössä kehittämä hyvinvointipalvelu, Voimavarariihi, otettiin käyttöön loppuvuodesta 2008. Palvelu on osa ProAgrian hyvinvointi kokonaisuutta. Se tähtää maaseutuyrittäjien työhyvinvoinnin parantamiseen.
Voimavarariihi toiminta kohdistuu isoihin maatilainvestoijiin, sukupolvenvaihdoksessa oleviin ja niille, jotka kamppailevat jaksamisongelmissa. Parhaimmillaan palvelu toimii hyvissä ajoin ennen suurta investointia tai sukupolven vaihdosta tehtynä. Investoivilla yrityksillä on osattu toiminnan avulla varautua tuotannon kasvusta aiheutuvaan työmäärään ja investointeihin. Puolisoiden tavoitteet ovat selkiytyneet, avioeroilta on vältytty ja johtamisosaamiseen on panostettu ennen investointeja ja vastuualueet ovat täsmentyneet.
Sukupolvenvaihdostilanteissa asumisjärjestelyt on sovittu ennen sukupolvenvaihdosta, sisarusten kanssa on sovittu pelisäännöt, opintovaatimus täyttyy ennen vaihdosta, avioehto on tehty molempien osapuolten oikeudet turvaten ja luopujien kanssa on pystytty sopimaan työnjaosta.
Palvelua on tehty tähän saakka noin 40 asiakkaalle. Asiakkaat ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan ja sille on selvä tarve olemassa. Hyötyä on koettu erityisesti muutostilanteessa ja silloin kun palvelu on tehty ennen muutosta.
Voimavarariihi laajenee valtakunnalliseksi seuraavan kolmen vuoden aikana. |